Anjalle ja hänen down-siskolleen Leenalle on kertynyt kokemusta syrjinnästä. Nyt keski-ikäiset siskokset ovat taistelleet Leenan oikeuksista niin toimintakeskukseen kuin asumiseenkin liittyvissä asioissa.
Anja kertoo omien kokemustensa sekä kuulemiensa tapausten perusteella, missä asioissa kehitysvammaiset ja heidän omaisensa kohtaavat ongelmia.
Oma tahto
– Peruslähtökohta on se, tunnustaako julkinen sektori, että kehitysvammaisella on omaa tahtoa ja omia näkemyksiä, Anja aloittaa.
Kehitysvammaisen tahtoa ei välttämättä kuunnella eikä edes kysytä. Muut tuntuvat tietävän paremmin, mikä tälle henkilölle on parhaaksi. Näin kävi Leenalle asuinpaikan valinnassa.
– Siskollani oli näkemys, missä hän haluaa asua, mutta se tyrmättiin. Puolentoista vuoden ajan hän on asunut, missä haluaa. Hän on tyytyväinen, tasapainoinen ja voi hyvin. Tästä voisi päätellä, että hän tiesi, mikä on hänelle hyväksi. Tällaista ei arvioida jälkikäteen, Anja toteaa.
Tahtoasiat voivat koskea pieniäkin asioita. Yksi halusi kattovalaisimen, mutta se kiellettiin. Ja matto on kielletty työturvallisuusriskiin vedoten. Tästä herää kysymys, asuvatko ihmiset toisten työpaikalla, vai ovatko työntekijät kodissa.
Rangaistukset
Leenan aiemmassa toimintakeskuksessa oli kyseenalaisia sääntöjä. Esimerkiksi minuutin myöhästymisestä sai rangaistukseksi pestä kaikki toimintakeskuksen vessat.
Kun Anja otti ongelmat esille, Leenaa rangaistiin. Hän ei saanut esimerkiksi jalkahoitoa, vaikka muut saivat.
