Nettikaupoissa usein asioivien kannattaa nyt tarkistaa luottokorttilaskunsa ja mahdollisesti myös vaihtaa pian salasanansa, sanoo tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
Syynä on hiljattain paljastunut, Heartbleediksi nimetty tietoturva-aukko monilla sellaisilla nettisivustoilla, joiden liikenne on salattua, eli niin sanottua https-liikennettä.
Hyppösen mukaan tavallinen nettisurffailija ei voi vaikuttaa turvareikään. Ainoastaan sivustojen ylläpitäjät voivat korjata ongelman.
Turvareikä vaikuttaa Hyppösen mukaan ennen kaikkea verkkokauppoihin, ja noin kaksi kolmasosaa kaikista salatuista sivustoista on nyt haavoittuvia. Hakkerit voivat päästä näkemään palvelimien muistissa olevaa tietoa, kuten verkkokauppa-asiakkaiden luottokorttinumeroita.
Hyppösen tietojen mukaan Heartbleedia ei kuitenkaan ole vielä hyödynnetty aktiivisissa nettihyökkäyksissä. Vian havaitsivat kutakuinkin samaan aikaan suomalainen Codenomicon-tietoturvayritys sekä Googlen tutkijat.
Uusimmat
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:19
Israel valmistelee vastausta Iranin 200 ohjuksen hyökkäykseen – MTV seuraa
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
13:40
Laulaja Tuuli aikoo muuttaa julkisuuskuvaansa totuudenmukaisemmaksi: "Minäkin kamppailen asioiden kanssa"
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
Lataa lisää