Kauppamerenkulun ja jäänmurtajien työriidassa annettu sovintoehdotus – konepäällystö pelkää tuhannen työpaikkan menettämistä

Ulkomaanliikenteen kauppa- ja matkustaja-aluksia sekä jäänmurtajia koskevassa työriidassa on annettu sovintoehdotus, valtakunnansovittelijan toimisto kertoo Twitterissä. Vastauksia odotetaan tänään kello iltapäiväkahteen mennessä.

Sovittelija Jukka Ahtela antoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sovintoehdotuksen Merimies-Unionin ja Suomen Varustamojen välisessä työriidassa.

Merimies-Unioni jätti helmikuun puolivälissä lakkovaroituksen, ja lakon on määrä alkaa perjantaina.

Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting kertoi STT:lle lakkovaroituksen aikaan, että työnantajapuoli on pitänyt työehtosopimusneuvotteluissa esillä vain kustannusten leikkaamiseen tähtääviä toimia.

Jäänmurtajia operoivan valtio-omisteisen Arctian mukaan lakko osuisi ajankohtaan, jona jääolot Suomen merialueilla ovat haastavimmillaan. Jäänmurron pysähtyminen tarkoittaisi seisahdusta myös meritse kulkevalle ulkomaankaupan viennille ja tuonnille.

Arctian mukaan se ei pysty turvaamaan Suomen talvista meriliikennettä, jos miehistö tai konepäällystö on lakossa.

Konepäällystö pelkää tuhannen työpaikan puolesta

Katkolla on myös konepäällystön työehtosopimus. Konepäällystöliitto antoi viime viikon lopulla lakkovaroituksen, ja lakko alkaisi 9. maaliskuuta.

Konepäällystön lakkovaroitus on liiton mukaan vastareaktio sille, että työnantajat vaativat ulkomaisen työvoiman lisäämistä aluksilla. Tämä tarkoittaisi liiton arvion mukaan vähintään tuhannen merityöpaikan menettämistä.

Työnantajaosapuoli Suomen Varustamot ei ole yhtä mieltä Konepäällystöliiton arvioista.

– Työnantajan esityksen tavoitteena on saada lisää laivoja Suomen lipun alle. Esitys pitää sisällään ehdon, että myös suomalaisten merenkulkijoiden määrä samalla kasvaa, Varustamoiden tiedotteessa kerrottiin viime viikon lopulla.

Lue myös:

    Uusimmat