Kauneutta Suomen luonnosta – näin eroon selluliitista
Suomen luonto tarjoaa hoitavia ja hemmottelevia keinoja kauneudenhoitoon. Mutta mikä saa aineenvaihdunnan liikkeelle ja tuhoaa selluliittia?
Terveet elämäntavat, hyvä ruokavalio ja säännöllinen liikunta kuuluvat jokaisen itsestään välittävän ihmisen elämään. Suomalaisilla on kaikkien näiden lisäksi ulottuvillaan upea luonto jokamiehen oikeuksineen. Kuka tahansa saa hyödyntää luonnon tarjoamia antimia lautasellaan tai vaikka kaundeudenhoidossa.
Luontaistuotteista löytyy runsaasti kukkia, marjoja ja hedelmiä. Kesän ehdottomia luontaistuotteita ovat ruusu, koivu, vadelma, mansikka ja hunaja. Kulttuuri- ja naishistoriaan keskittynyt filosofian maisteri Mari Kiistala esittelee teoksessaan Ruusuvettä ja koivunlehtiä erilaisia kauneudenhoitoreseptejä, joissa on käytetty luonnon omia raaka-aineita. Nyt Kiistala kertoo AVAlaisille tehokkaat vinkit kesäiseen kasvojenhoitoon.
Kasvojen puhdistus
Kasvojen puhdistukseen sopii erinomaisesti esimerkiksi hunaja.
– Sekoita hunajaa ja jogurttia, sekä hieman kuorivia, raapivia ainesosia. Itse olen käyttänyt hätätilassa kauraryynejä. Kun niistä tekee seoksen ja hankaa iholla, epäpuhtaudet lähtevät, neuvoo Kiistala.
Jos kasvoilla on paljon meikkiä tai esimerkiksi vahvaa meikkivoidetta, ei luomutuotteilla kannata lähteä meikkiä irrottelemaan. Hunajajogurttiseos sopii nimenomaan miedoksi puhdistusaineeksi.
Kasvohöyrytys
Luonnosta löytyy myös kesäinen ja juhannusmainen kasvojen höyrytyskeino.
– Keitä vesi kiehuvaksi, laita se kulhoon ja tiputa mukaan erilaisia kukkia. Luonnosta löytyy vaikka mitä ihanaa, kuten puna-apilaa ja maitohorsmaa. Koivun lehdet ovat myös ihanan eteerisiä. Höyryttele kasvoja veden yläpuolella.
– Myös tuoksuorvokit sopivat höyrytykseen. Mökillä kävellessä löytyvät pienet siniset orvokit toimivat hyvin höyrytyksessä.
Samoista kasveista saa valmistettua myös uutteen kasvovedeksi. Silloin kukkien kannattaa antaa olla vedessä 15 minuuttia, jonka aikana veteen valuu hoitavia aineita. Kasvoveden valmistuksessa on syytä huomioida kukkien puhtaus. Älä siis poimi kukkia tienvarsilta, joilla kukat saattavat olla pölyisiä.
Koivu poistaa nesteitä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa
Ihana koivu sopii hyvin myös kylpyyn.
– Laita kylpyammeeseen pari kourallista koivunlehtiä ja valuta kuumaa vettä päälle. Anna veden viiletä ja hyppää itse sekaan. Saat ihanan tuoksuisen kylvyn. Koivu on myös aineenvaihduntaa kiihdyttävä tuote, jota käytetään teollisissa tuotteissa selluliitin poistoon. Koivu nopeuttaa lymfanesteen kiertoa ja poistaa nesteitä. Jos siis haluat keventää oloa, se onnistuu hyvin koivulla.
Tällä hetkellä trendikkäitä tuotteita ja raaka-aineita ovat kahvi, tyrni ja kaakao. Niissä on huomattu olevan hoitavia flavonoideja, jotka hidastavat ikääntymistä vaikuttaen hidastavasti solujen hapettumisprosessiin.
Hemmotteleva kasvonaamio
Tämän hetken trendikäs tuote on kaakao. Kasvojen viimeistelyyn sopiikin hyvin kaikille ihotyypeille sopiva suklaanaamio.
– Naamioon tulee ruokalusikallinen hunajaa ja noin kaksi ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta, riippuen hunajan koostumuksesta ja siitä, kuinka juoksevaa se on. Lisää joukkoon teelusikallinen kermaa. Sekoita aineista tasainen massa, jonka pystyy levittämään puhtaille kasvoille. Rentoudu naamio kasvoillasi 10–20 minuutin ajan ja poista lämpimällä vedellä.
– Naamio on niin jumalattoman hyvä, että se tekisi mieli nuolla pois. Jäljelle jääneen voiteen voikin syödä purkista.
Naamio säilyy jääkaapissa sen herkimmän ainesosan eli kerman säilymisajan verran. Käytä naamio, ennen kuin kerma happanee. Kasvovesi säilyy jääkaapissa taas helposti kuukaudenkin.
Lue myös:
AVA / Siiri L'Ecuyer
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
16:29
Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla – neuvokkaan koululaisen kiljaisu karkotti pedon kauemmas tarkkailemaan
-
16:24
Jalkapallon Euroopan mestari Lodetti on kuollut
-
16:01
Miksi toinen ymmärtää matikkaa ja toiselle se tuottaa ahdistusta? Suomalaisprofessori: "Sellaista ilmiötä kuin heikko matikkapää ei oikeasti ole"
-
Lataa lisää