Katso tästä päivän kyselyn tulokset!
Näin Studio55:n sivuilla vastattiin kyselyyn siitä, tunnetko lääkkeesi.
Valtaosa vastaajista tiesi, mitä pillereitä vaivoihinsa popsi, sillä 84,2 prosenttia kertoi käyttämiensä lääkkeiden olevan itselle tuttuja.
– Minulla on kaksi lääkärin määräämää lääkettä ollut jo jonkin aikaa ja uskon tuntevani ne. Lisäksi luonnontuotteita, nimimerkki ferguson toteaa.
Perusteluissa annettiin myös hyviä vinkkejä, kuinka mahdollisen lääkerumban kanssa pysyy itse kartalla.
– Olen nyt 64-vuotias ja kävin tarkastuttamassa eturauhastilanteeni reilut kymmenen vuotta sitten. Minulla on siihen lääkitys, jonka avulla tilanne on pysynyt hyvin hallinnassa, ja kerran vuodessa käyn tsekkauksessa. Lisäksi käytän lääkkeitä kohonneeseen verenpaineeseen ja minulla on myös kolesterolilääkitys, joka on tällä hetkellä ilmainen, koska olen mukana laajassa ja pitkäaikaisessa tutkimuksessa. Minulla on lompakossa aina mukana laminoitu kortti, johon olen merkinnyt kaikki lääkkeeni. Suosittelen muillekin, nimimerkki santaclaus vinkkaa.
Jos lääkkeiden käyttötarkoitus ja vaikutukset ovat jääneet itselle epäselviksi, useampi vastaaja kehotti pulman kanssa painiskelevia kääntymään esimerkiksi apteekin puoleen.
– Onnekseni en tarvitse jokapäiväistä lääkitystä, ainoastaan särkypilleri PAHIMPAAN KOLOTUUKSEEN! Lääkkeistä saa myös tietoa apteekeista, kannattaa kysäistä, varsinkin jos on epätietoinen lääkkeen sopivuudesta. Vanhusten lääkkeisiin ja niiden ottamisiin on asiallista lasten perehtyä! nimimerkki revontulet neuvoo.
Joillekin käytetyt pillerit olivat kuitenkin jääneet melkoiseksi mysteeriksi. Epätietoisuus aiheutti ikävää oloa esimerkiksi nimimerkille eijap.
– Minä en kyllä tunne omia verenpainelääkkeitäni ollenkaan. Olen jo muutaman kerran pyytänyt lääkäreiltäni selvitystä niihin mutta en ole saanut. Apteekissakin sanotaan, että kaksi niistä lääkkeistä kumoaa jollakin tapaa toisensa. Syö niitä sitten hyvällä mielellä ilman pelkoa, hän valitteli.
Uusimmat
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
Lataa lisää