Katso harvinainen kuva! Tältä näyttää F1-legenda Mika Häkkisen neljävuotias tytär

Mika Häkkisen vaimo Marketa julkaisi Instagramissa kuvan tyttärestään. Kuvassa harvoin julkisuudessa nähty tytär poseeraa sohvalla yhdessä koiran kanssa.

Game of Thrones -sarjan tähdet pääsivät toukokuussa Mika Häkkisen kyytiin. Katso video yllä!

Vuosien 1998 ja 1999 F1-sarjan maailmanmestari Mika Häkkisen, 49, vaimo Marketa, 40, julkaisi Instagram-tilillään kuvan tyttärestään Lynnistä.

Lynn ja hänen kaksoisveljensä Daniel syntyivät vuoden 2014 alkupuolella, eli kaksoset ovat jo neljävuotiaita. Kuvassa on mukana myös perheen koira.

– Kaksi kultaani, Marketa kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Mukana ovat myös aihetunnisteet tyttäreni, rakkaani, holiday ja southoffrance, joista päätellen Häkkiset ovat parhaillaan lomalla Etelä-Ranskassa.

Maaliskuussa 40 vuotta täyttäneellä Marketa Häkkisellä (omaa sukua Remesova) ja Mika Häkkisellä on Lynnin ja Danielin lisäksi kolmas yhteinen lapsi, vuonna 2010 syntynyt tytär Ella.

Entisellä F1-tähdellä on aiemmasta liitostaan Erja Häkkisen kanssa 13-vuotias Aina-tytär ja 17-vuotias Hugo-poika.

Mika ja Marketa Häkkinen ovat olleet naimisissa joulukuusta 2016 lähtien.

Marketan julkaisemasta kuvasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat