Katse taivaalle – revontulia voi näkyä etelää myöten

Kevätpäiväntasauksen ympäristö on yleensä aktiivista revontuliaikaa.

Lähiöinä ja ylipäätään maaliskuussa kannattaa tiirailla taivaalle revontulien toivossa.

Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen hiukkaset törmäävät maan ilmakehään. Tiistaina auringossa tapahtui koronan massapurkaus, jonka takia on odotettavissa revontulia loppuviikolle. Revontulia voi nähdä lähiaikoina aina eteläistä Suomea myöten.

– Esimerkiksi perjantain ja lauantain välinen yö voisi olla hyvä revontuliyö, sanoo Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström.

Kevätpäivän tasauksen tienoilla ja maaliskuussa on yleensä tavallista enemmän revontulia, samoin syyskuussa syyspäiväntasauksen aikaan.

– Maan magneettikenttä on tällöin aurinkotuuleen nähden sopivassa asennossa ja hiukkasia pääsee magneettikentän sisälle paremmin kuin muulloin, toteaa Anne Liljeström.

Kevätpäiväntasaus on ensi keskiviikkona 20. maaliskuuta.

Keväästä odotettiin aktiivista revontulikautta

Revontulien esiintymistiheys riippuu auringon aktiivisuudesta, joka vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa. Auringon odotettiin saavuttavan magneettisen maksiminsa tänä keväänä, mutta tästä ei vielä ole merkkejä.

– Auringon aktiivisuuden tarkka ennustaminen on vaikeaa. Vuosi on jäänyt revontulien osalta hiljaisemmaksi kuin ennakoitiin, sanoo Anne Liljeström.

Lähiöinä ja -viikkoina kannattaa kuitenkin katsoa taivaalle. Loppuviikolla pakkanen paukkuu ja yöt ovat laajalti kirkkaita. Revontulet näkyvät parhaiten maaseudulla, jossa ei ole valosaastetta.

– Selkeinä öinä kannattaa tähyillä pohjoiselle taivaalle ja hakeutua aukealle alueelle tai kukkulalle. Revontulet näkyvät etelässä matalalla horisontissa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Katso videolta, missä ja milloin revontulien ennustetaan näkyvän:

Lue myös:

    Uusimmat