46-vuotias Katri Pirinen on nyt 45 kiloa kevyempi ja paljon onnellisempi kuin pari vuotta aikaisemmin. Eikä hänen ole tarvinnut nähdä nälkää.
– Se on oikeasti ihan totta, että onnellisuuteen pystyy vaikuttamaan itse hirveän paljon, Katri Pirinen sanoo.
Vielä kaksi vuotta sitten moista lausetta tuskin olisi kuulunut Katrin suusta. Hän oli väsynyt ja vaipui iltaisin sohvankulmaan syömään suklaata. Tapa oli juurtunut osaksi arkea viimeisten 15 vuoden aikana kolmen lapsen yksinhuoltajaäitinä.
– Jollain tavalla arki oli puuduttavaa. Hoidin lapset, siivosin kodin ja laitoin ruokaa. Illalla muiden mentyä nukkumaan märehdin yksinäisyydessäni ja ajattelin, että koska olen ollut niin reipas ja hoitanut tuon ja tuon asian, niin nyt olen ansainnut suklaalevyn.
Katri huomasi peilistä ja pieniksi käyvistä vaatteista, että kiloja kertyi. Se tapahtui kuitenkin niin pikkuhiljaa, että hän ajatteli, ettei tässä mitään hätää ole.
– Ostin aina vaan isompia ja peittävämpiä vaatteita. Tavallaan siten myös kielsin itseltäni sen tosiasian, että ylipainoa on.
Kun Katri pari vuotta sitten muutti hissittömän talon kolmanteen kerrokseen, kiloja ei voinut kieltää.
– Valuin hikeä kiivetessäni portaita ylös. Puolivälissä minun piti jäädä tasaamaan hengitystä, etten olisi puuskuttanut kuin joku läkähdytetty koira. Se, että jo normaaleista arjen toiminnoista selviytyminen vaati taukoja, oli minulle ensimmäinen herätys.
Sattumalta samoihin aikoihin Katrin tytär houkutteli äitinsä läheiselle kuntosalille, jossa oli edullinen liittymistarjous. Katri raahautui jumppatunneille muutaman viikon pitkin hampain.
– Ne ensimmäiset tunnit olivat hirveitä. Hakeuduin takariviin ja häpesin itseäni sekä sitä, että muut näkivät ylipainoni ja sen, miksi olen siellä.
Liikkeiden ja painojen tultua tutuiksi Katrista alkoi kuitenkin tuntua, että tätä pitää saada lisää. Liikunta koukutti.
– Tajusin, että ehkä joku muukin on joskus ollut siellä takarivissä ja tehnyt niitä liikkeitä sen, minkä on kyennyt. Että hitsi soikoon, minä vielä näytän teille kaikille!
”Aloin syödä monta kertaa päivässä – annoskootkin kohtuullistuivat”
Liikunnan aloittamisen myötä Katri huomasi, että vaatteet alkoivat tuntua löysemmiltä.
– Silloin päätin, että okei, tästä tulee elämäntapamuutos, Katri sanoo.
Tavallisesti Katri ei käynyt vaa’alla – lihava mikä lihava, hän ajatteli –, mutta ennen ensimmäistä jumppatuntia hän tarkisti painonsa: 113 kiloa. Se tarkoitti vaikeaa ylipainoa jopa 178-senttisessä varressa.
– En asettanut itselleni mitään tiettyä kilotavoitetta. Halusin vain pudottaa painoa niin paljon, että olen itse tyytyväinen ja tulen toimeen sen tytön kanssa, joka minusta kuoriutuu.
Katri oli laihduttanut ennenkin lukuisia kertoja. Pussikeittodieetit sun muut yritykset kestivät muutamasta päivästä viikkoon, kahteen.
– Näin nälkää, ja painon pudottaminen oli hermoja repivän piinaavaa, Katri muistelee.
Tällä kertaa Katri päätti opetella syömään oikein.
– Ennen ruokailuni olivat hirveän iltapainotteisia. Napostelin ehkä jotain pientä päivän mittaan, mutta viideltä perheen yhteisellä päivällisellä mätin lautaselle hirveän annoksen. Ihan kuin olisin ollut kymmenen tuntia jossain tosi fyysisessä työssä, vaikka työttömänä arkeeni kuului lähinnä kevyttä kodinhoitoa.
Katrin piti muuttaa ruokarytminsä kokonaan.
– Opettelin nauttimaan aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ensimmäiset kuukaudet olivat kellottamista: kello tulee 14.30, muistahan välipala, kello on 17, syöhän päivällinen. Noudatin ”lukujärjestystä” hirveän tarkasti, jotta opin uuden rytmin ja kehoni tottui siihen, että se oikeasti saa ruokaa pitkin päivää.
– Kun aloin syödä monta kertaa päivässä, lautasta ei enää tarvinnutkaan mättää kerralla täyteen. Sillä tavalla annoskootkin kohtuullistuivat. Aiemmin söin yhden tosi tukevan aterian päivässä ja roskaruokaa päälle, nyt syön viisi kertaa päivässä pienempiä annoksia.
Mitään poppaskonsteja Katri ei ole käyttänyt.
– Lautasellani on aiempaa enemmän kasviksia, mutta olen koko ajan syönyt ihan normaalia kotiruokaa.
Vaa’alle Katri astui ensimmäisen kerran muutama kuukausi 113 kilon mittaustuloksen jälkeen. Uusi lukema pysähtyi hieman yli 90 kiloon.
– Olin huomannut laihtumisen vaatteista ja tiesin, että pystyn tähän, mutta silti vaa’an lukema oli aikamoinen virstanpylväs ja voitonjuhla. Jumankekka, en ollut väärässä! Minä pystyn, ja pystyn vielä parempaankin!
”En ajattele, että mitä hoikempi, sen parempi”
Laihtumisen seurauksena Katrin iho alkoi roikkua. Hänen sairastamansa vaikea iho- ja nivelpsoriaasi yltyi ihon hautuessa löysien vatsanahkojen välissä. Nahan hyllyminen teki myös aerobisen liikunnan harrastamisesta vaikeaa. Tammikuussa 2015 Katrille tehtiin terveydellisten syiden perusteella vatsanpeitteiden korjausleikkaus, jossa ylimääräinen iho leikattiin pois.
– Pelkkää nahkaa lähti reilu kilo. Sen jälkeen koin, että nyt voin oikeasti nauttia urakkani tuloksista, Katri sanoo.
– Roikkuvaa ihoa tietenkin jäi, koska nahan poistamiseen esimerkiksi käsivarsista ei ollut terveydellisiä syitä. Minulla on allit, mutta olen hyväksynyt ne ja olen sinut niiden kanssa. Ne ovat merkkejä eletystä elämästä. Jos ne jotakin häiritsevät, se ei ole minulta pois.
Katri kuulostaa itsevarmalta, mutta itsetunto ei kohentunut hetkessä. Peiliin katsoessaan hän näki itsensä pitkään lihavana.
– Hieman jopa pelkäsin, menisikö laihduttaminen sen takia liiallisuuksiin. Missä vaiheessa tulee se hetki, että tietää lopettaa?
Loppujen lopuksi se hetki tuli ihan itsestään.
– Huomasin alkuvuodesta 2016, että tämä on nyt tässä. Olen saavuttanut sellaisen painon, jossa minun on hyvä olla. Tarkoitukseni ei ole olla esimerkki siitä, miten paljon pystyy laihduttamaan tai miten pitkälle voi mennä. En ajattele, että mitä hoikempi, sen parempi. Olen saavuttanut hyvän olon ja haluan pysyä siinä.
Kaiken kaikkiaan Katri laihtui kahdessa vuodessa 45 kiloa. Nyt hän painaa 68 kiloa. Varsinaista takapakkia ei ole tullut missään vaiheessa.
– On ihan okei, että paino heittää kilon–kaksi suuntaan tai toiseen. Huomaan turvotuksen housuista, mutta tiedän myös, että ihmisen paino vaihtelee päivittäin. Jos olen ottanut edellisenä iltana viiniä tai syönyt työpaikan asiakastapaamisen takia iltapainotteisemmin, se näkyy. Mutta se se on vain tämä päivä, ja huomenna taas helpottaa.
– Kun löytää tasapainon syömisen ja energian kuluttamisen välillä, kroppa kyllä pysyy tasapainossa. Vaakaa ei kannata tuijottaa liikaa senkään takia, että jos treenaa, niin kasvava lihasmassakin nostaa painoa.
”Olen itselleni armollinen, mutta en liian armollinen”
Katri syö edelleen samalla tavalla kuin silloin, kun hän tietoisesti pudotti painoa. Roskaruoka eli pitsat, hampurilaiset, suklaa ja pullamössö ovat jääneet ruokavaliosta pois kutakuinkin kokonaan, mutta silti hän ei koe luopuneensa mistään.
– Käyn ystävien kanssa ulkona syömässä ja otan lasillisen tai pari viiniä. Elämästä pitää nauttia, mutta kohtuudella. Ylenpalttinen herkuttelu on jäänyt.
Minkäänlaista karkkipäivää Katri ei ole itselleen asettanut.
– Jos minun tekee mieli juustokakkua tänään ja vielä huomennakin, niin sitten otan sitä. Välillä menee kuitenkin viikkoja ilman, että päiviini mahtuu yhtään herkkua. Olen itselleni armollinen, mutta en liian armollinen.
– Juhlissakin minun on hirveän helppo pitää itseni kurissa ja kieltäytyä ylensyömisestä. Tiedän, mitä se oleminen oli 45 kiloa pyöreämpänä, enkä halua enää ikinä siihen tilanteeseen.
Liikkumista Katri on vähentänyt hieman sitten aktiivisen painonpudotuksen. Hän käy kuntosalilla neljä kertaa viikossa ja lisäksi koiran kanssa juoksemassa tai vähintään pitkällä kävelylenkillä joka päivä.
– Liikunta on iso osa arkeani. Jos en pääse kunnolla liikkumaan vaikka flunssan takia, se tuntuu korvien välissä. Liikunta tuo minulle sen mielihyvän, jota aiemmin hain lohtusyömisestä.
Vaaka näyttää edelleen samoja numeroita kuin alkuvuodesta, jolloin Katri huomasi saavuttaneensa hyvän olon painonsa.
– Minun ei tarvitse ponnistella sen eteen, että pysyisin tällaisena. Säännöllinen ruokailurytmi ja liikunta kuuluvat jokapäiväiseen elämääni. Tämä on hyvä näin.
”Dieetit eivät toimi”
Katri sanoo, että ylipainoisena hän oli vähemmän onnellinen.
– Liikakilojen taakse oli helppo piiloutua ja kovettaa itsensä. Ja kun en hyväksynyt enkä rakastanut itseäni, en ollut myöskään valmis rakastamaan jotain toista. Tunsin oloni epävarmaksi ja rumaksi ja ajattelin, etten voi olla vastakkaisenkaan sukupuolen silmissä kaunis. Ylipaino oli siten myös syy jättää mahdollisesti hyviäkin ihmissuhteita kokematta. Ei riittänyt uskallusta tutustua tai avautua.
Niin ikään itsensä ehostaminen ja huolenpito olviat Katrille ylipainoisena täysin toisarvoisia asioita.
– En panostanut niihin. Minusta tuntui, että ylipainoisella on oikeus olla vähän räjähtäneen näköinen, sitä ehkä jopa odotetaan.
Nyt Katri pitää mekoista, korkokengistä ja itsensä hemmottelusta. Jos hän ennen palkitsi itsensä suklaalla, nyt hän ajattelee ansainneensa kasvo- tai jalkahoidon.
– On hyvä pitää välillä prinsessapäiviä. On ihanaa voida pukeutua aamulla nätteihin vaatteisiin ja lähteä töihin ilman, että tarvitsee hävetä ihmisten nähtävillä olemista. Joku ehkä kokee tämän turhamaiseksi, mutta ainakin minulle tietynlainen laittautuminen tuo hyvää oloa.
– Minua katsotaankin ihan eri tavalla kuin silloin, kun olin ylipainoinen. Aikaisemmin katseet olivat enemmän aliarvioivia ja väheksyviä – ”tuokin läski tuossa”.
Painonpudotus on tehnyt Katrista rohkeamman.
– Teen sellaisia juttuja, joihin entinen Katri ei olisi lähtenyt. Samoihin aikoihin, kun aloin pudottaa painoa, sain unelmieni työpaikan. Työni puolesta pääsen testaamaan erilaisia kyydityksiä ja ekstreme-lajeja, joita ei olisi 45 kiloa pyöreämpänä tullut mieleenkään yrittää. Olen myös käynyt kahtena vuonna juoksemassa Naisten Kympin. Tällaiset asiat ovat korvaamattomia. Entinen Katri olisi vain murehtinut kotona suklaalevyn kanssa.
Katri toivoo, että aina välillä joku muukin ylipainoinen saisi samanlaisen herätyksen kuin hän.
– Painon pudottaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Se on terveen maalaisjärjen käyttämistä, oikeiden valintojen tekemistä ja pitkää pinnaa. Välillä hammasta purren, mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä. Olen itse kokeilut erilaisia dieettejä ja todennut, että ne eivät toimi.
– Jokaisen on kuitenkin mietittävä painonpudotuksen syyt ja päämäärät omalla kohdallaan niin, että sitoutuu laihduttamiseen itsensä eikä kenenkään muun takia.
Katrin tämän hetkisenä tavoitteena on kasvattaa lihaksia ja kiinteytyä.
– Kun neljän vuoden päästä täytän 50, aion olla niin hyvässä kunnossa kuin ihminen vaan voi olla. Haluan olla jatkossakin onnellinen ja terve, Katri sanoo.
Lihavuusleikattu Sari laihtui 40 kiloa
Lihavuusleikkauksessa käynyt Sari Järn kertoi kokemuksestaan ja painonpudotuksestaan Studio55.fi-lähetyksessä toukokuussa 2014.
25:58
