Kassler-mies iski Prisman lihahyllyllä: Alelapulla huijannut mies jäi kiinni Maurin tarkkasilmäisyyden ansiosta – "Mies oli sen näköinen kuin hän olisi ollut tähti koko tapahtumassa"

Kassler-mieheksi nimetty mies yritti ostaa tuoretta lihanpalaa joitakin euroja halvemmalla tarjouslappusen avulla. Vaikka teko on rahassa mitattuna pieni, se on rangaistava teko. 

Mauri* oli tekemässä tavanomaisia ostoksia Tampereella sijaitsevassa Linnainmaan Prismassa joulukuun alkupuoliskolla. Hän kertoo olevansa niitä ihmisiä, joka katselee keskimääräistä enemmän ympärilleen ja kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin.

Tarkkaavainen mies kiinnittikin lihaosastolla huomiota pariskuntaan, joka keskusteli innokkaasti vakuumipakattujen kasslerpalojen äärellä. Tuoreimpien lihapalojen seassa oli pakkaus, jonka kylkeä koristi kirkkaanvärinen –30 prosentin alennuslappu.

Keskustelun päätteeksi nainen pudisteli päätään – aivan kuin hän olisi toppuutellut miestään. Tämän jälkeen pariskunta poistui paikalta.

– Sitten näin syrjäsilmällä, että tämä mies tuli aika kiireellä takaisin kasslerhyllyn luokse. Hän kumartui ja näin ihan selvästi, että hän hyvin näppärästi irrotti alennustarran ja liimasi sen toiseen isoon lihamönttiin. Hän koppasi lihan ja lähti pois, Mauri kertaa.

Tuoreempi liha irtosi halvemmalla

Kun mies oli poistunut hyllyn äärestä yhtä hätäisesti kuin oli siihen tullutkin, Mauri käveli samaisen hyllyn luokse.

Etsiessään lihanpalaa itselleen hän huomasi, että hyllyssä oli useita pakkauksia, joissa päiväystä riitti useiksi päiviksi. Lihojen seassa oli kuitenkin yksi onneton lihanpala, jonka viimeinen käyttöpäivä oli merkattu seuraavalle päivälle. Siinä ei kuitenkaan ollut merkintää alennuksesta, joka siinä olisi kuulunut olla.

– Tästä päättelin, että tämä kaveri vaihtoi alennustarran tuoreempaan lihaan.

"Vartija tuli paikalle"

Vaikkei kyseessä ollutkaan maailmanluokan rikos, Mauri katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa kaupan henkilökunnalle näkemästään.

– Hän sanoi, että hänen täytyy nähdä tämä mies. Sanoin, että kyllähän se käy. Näytin tälle neidille tai rouvalle, että tuossa on se mies, Mauri muistelee ja kertoo jatkaneensa omien ostostensa tekemistä.

Hetkeä myöhemmin Maurin ollessa ostostensa kanssa kassajonossa, hän huomasi lihaosastolta tutun pariskunnan toisella kassalla maksamassa ostoksiaan.

– Syrjäsilmällä vain seurasin, että kun mies oli tehnyt ostoksensa ja nostanut ne ostoskärryynsä ja oli tekemässä lähtöä, vartija tuli paikalle, ja pyysi miestä seuraamaan perässä, Mauri kertoo havainnoistaan.

"Kyllä tämä ihan selvä juttu on"

Kaikki ostoksensa tehtyään Mauri huomasi vartijan seisoskelemassa vartijakopin vieressä. Muutaman sanan vaihtamisen jälkeen vartija haki kopista poliisin, joka kuulusteli Mauria kiinniotettuun mieheen liittyen.

– Hän sanoi minulle, että kyllä tämä ihan selvä juttu on, vaikka kassler-mies olikin vähän valitellut muistiaan, eikä mukamas muistanut tilanteesta mitään.

Mauri jäi etäälle seuraamaan tilannetta. Pian vartijakopista asteli esiin kaksi poliisia ja ilmiannettu mies, joka piteli kourassaan paperilappusta. Miehen elkeissä ei ollut havaittavissa katumuksen merkkejä.

– Mies oli vähän sen näköinen kuin hän olisi ollut tähti koko tapahtumassa. Hän ei ollut mitenkään nolostunut, Mauri muistelee näkemäänsä.

Sankari palkittiin

Lopulta Mauri poistui kauppakeskuksesta eikä hän siksi osaa ottaa kantaa siihen, miten kassler-miehen päivä jatkui infotiskiltä.

– Soitin seuraavana päivänä Prisman palvelupäällikölle, joka kysyi, juonko minä kahvia. Hän sanoi, että infotiskillä on odottamassa pussi minua varten. Se oli tosi hyvänmakuista kahvia, Mauri kehuu ja kiittelee saamastaan huomionosoituksesta.

– Kortissa luki, että Prisma ja vartijat kiittävät.

Kyseessä on rangaistava teko

Sisä-Suomen poliisi vahvistaa tapauksen, mutta ei ota kantaa siihen, millaiset seuraamukset miehelle aiheutui lihakimpaleesta. 

Kassler-miehen rikos ei ole rahallisesti kovinkaan suuri, mutta siitä huolimatta kyseessä voi olla rangaistava teko.

– Nopeasti arvioiden teko voisi rikoslain puolelta täyttää petoksen tai todennäköisesti lievän petoksen tunnusmerkistön – alennustarralla on erehdytetty kassahenkilöä, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista aprikoi.

Halme on ollut itse tutkimassa vuosia sitten tapausta, jossa huonekalua oli yritetty ostaa halvemman huonekalun hinnalla. Tuolloin kyseessä oli petos.

– Tässä lihapalaan liittyvässä tapauksessa vahinko ei kerry kovinkaan isoksi, puhutaan joistakin euroista. Jos henkilö ei tämänkaltaista toimintaa ihan joka päivä tee, todennäköisesti asia on hoidettu sakolla, Halme toteaa. 

*Mauri on muutettu nimi haastattelun antaneen henkilön yksityisyyden ja turvallisuuden takaamiseksi. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja