Marisan kotiin iskeneet varkaat toimivat nopeasti, veivät korut ja jättivät jälkeensä pelkoa.
Joulukuussa 2023 Marisa Nikkosen kotiin murtauduttiin. Kaikki oli ohi muutamassa minuutissa.
Tilanne käynnistyi Nikkosen ollessa palaamassa töistä kotiin. Hälytys puhelimessa kertoi, että jotain oli tapahtunut.
– Ensin ajattelin, että se on isäni tai äitini, joka on mennyt sisälle ja unohtanut koodin. En ensin hätkähtänyt, kertoo Viiden Jälkeen -ohjelmassa vieraillut Nikkonen.
Sitten hälytyskeskuksesta tuli soitto, jossa Marisalle kerrottiin valvontakameran ottaneen kuvia.
– Ymmärsin, että on tosi kyseessä. Siinä vaiheessa oikeastaan vartijalla ei ollut enää mitään tekemistä paikalla.
Seuraavaksi Marisa kutsui paikalle poliisit. Paikalla selvisi, että varkaat olivat tulleet sorkkaraudalla takaovesta sisään.
Itse murto oli ollut ohi minuuteissa.
– He olivat menneet suoraan makuuhuoneeseen, eli he selvästi tiesivät, mihin menivät.
Pitkäkyntisten matkaan lähtivät lipaston päällä olleet korut. Varkaat veivät myös mukanaan kokonaisen laatikon, jonka mukana menivät muun muassa Marisan rannekellot.
– Ja sitten siellä oli joululahjoja, joita oli jo paketoitu, ne lähtivät myös. Tuli semmoinen fiilis, että he ovat käyneet jouluostoksilla.
Ei periksi pelolle
Röyhkeä murto jätti jälkeensä epävarmuuden ja pelon.
– Mietin, että uskallanko olla yön yksin.
Uskalsitko?
– Ajattelin, että semmoiseen suuntaan se ei saa kehittyä, koska jos en uskalla olla omassa kodissani yksin yötä, sitten en pysty asumaan yksin.
