Delfiinien kanssa uiminen voi kuulostaa mukavalta lomapuuhalta, mutta sillä voi olla eläinten kannalta ikäviä seurauksia.
Monet lomakohteet tarjoavat innokkaille turisteille mitä erikoisempia elämyksiä. Yksi hyvin suosittu ohjelmanumero on uiminen turkoosissa vedessä yhdessä delfiinien kanssa.
Erilaiset delfiinikohteet ovat nousseet suosituiksi etenkin Karibialla, jossa delfiinialtaiden määrän on raportoitu nousseen dramaattisesti viimeisten 20 vuoden aikana. Monet järjestöt ovat asiasta huolissaan, sillä näiden eläinten elinolosuhteista löytyy vakavia puutteita.
Likaiset ja pienet altaat auheuttavat lukuisia ongelmia
Yksi maailmanlaajuisen Swim with the Dolphins -ohjelman vetäjistä paljastaa TheDodo -sivustolle, että monet näissä kohteissa elävät delfiinit kärsivät psykoottisesta käyttäytymisestä, joka johtuu pääasiassa ahtaista altaista ja turisteista.
Delfiineillä on paljon suorituspaineita ja turhautumista asiakkaiden viihdyttämisen suhteen. Delfiinit joutuvat toistamaan samoja temppuja kymmeniä kertoja päivässä, mikä voi ohjaajan mukaan johtaa helposti aggressiiviseen käyttäytymiseen.

