Etelä-Ranskan Antibesissa suljettiin tammikuun alussa eläinpuisto Marineland, mutta siellä olleille kahdelle miekkavalaalle ja kahdelletoista delfiinille ei ole vielä löydetty uutta kotia.
Puisto jouduttiin sulkemaan, koska Ranska hyväksyi vuonna 2021 lain, joka kieltää muun muassa valaiden ja delfiinien käyttämisen esityksissä vuoteen 2026 mennessä. Puiston mukaan suurin osa asiakkaista tuli katsomaan juuri miekkavalaita ja delfiinejä, joten puisto oli suljettava.
Puistossa oli myös muun muassa haita, merileijonia ja aiemmin myös jääkarhu, mutta ne on jo viety pois.
Kaksi miekkavalasta, Wikie, 24 ja hänen poikasensa Keijo, 11, sekä kaksitoista delfiiniä ovat nyt uiskennelleet levän valtaamissa altaissa yli viiden kuukauden ajan. Vesipuistossa ei ole enää muuten työntekijöitä, mutta valailla ja delfiineillä on pieni tiimi, joka käy ruokkimassa ja harjoituttamassa niitä.
Työntekijät ovat julkaisseet työstään suljetussa puistossa videoita, koska ovat turhautuneet julkisuudessa liikkuviin huhuihin siitä, että eläimet olisivat hylättyinä autiossa puistossa. Eläimet ovat tottuneet harjoitteluun, joten sitä on jatkettava sulkemisenkin jälkeen.
Videot näyttävät altaiden muutoksen
Eläinsuojelujärjestö Tidebreakersin julkaisemat kuvamateriaalit levisivät keväällä ensin sosiaalisessa mediassa ja sitten myös kansainvälisen median sivustoilla.
Järjestö kertoo kuvaavansa säännöllisin väliajoin ilmakuvaa puistosta, jotta voivat seurata eläinten vointia.
– Olemme nähneet, kuinka altaat ovat menneet huonoon kuntoon. Näillä eläimillä ei ole enää kauaa aikaa, ne on saatava siirrettyä nopeasti pois, sanoo järjestön perustaja MTV Uutisille.
