Karpalohyytelö Aila Hietalan tapaan

  • 1 prk (150 g) ranskankermaa
  • 2 prk bulgarianjogurttia
  • 1,5 dl vahvaa karpalomehua
  • 2 dl sokeria
  • 6 kpl liivatelehtiä
  • 0,5 dl karpalomehua
  • kastike:
  • 0,5 dl karpalomehua
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • 1 rkl ohrakasta
  • 2 dl vettä
  • koristeeksi:
  • (sokerihuurrutettuja) karpaloita

1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään, väljään veteen.

2. Vatkaa ranskankerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti, karpalomehu, sokeri ja vanilliinisokeri. Kuumenna 0,5 dl karpalomehua kuumaksi ja lisää puristellut, valutetut liivatelehdet. Sekoita että lehdet sulavat. Jäähdytä hiukan. Kaada seos massan joukkoon ja sekoita.

3. Huuhtele kakkuvuoka kylmällä vedellä. Kaada massa vuokaan ja laita kelmu päälle. Laita kylmään 3-4 tunniksi tai seuraavaan päivään.

4. Sokeroi karpalot ja laita pakastimeen. Sekoita välillä.

5. Kumoa hyytelö tarjoiluvadille (huuhtele kuumalla vuoan reunat, irtoaa paremmin reunoista).

6. Laita kattilaan karpalomehu, vesi, ohrakas ja sokeri. Sekoita koko ajan ja kiehauta.

7. Sekoita joukkoon vanilliinikastike ja anna jäähtyä hiukan ennen kaatamista tarjoiluvadille hyytelön reunoille ja keskelle.

- Toim. Kati Nappa ja Aila Hietala

Lue myös:

    Uusimmat