Karmea video leviää: Poliisi tönäisi rauhallisesti käyttäytyneen iäkkään miehen maahan Yhdysvalloissa – uhri sai vakavan vamman päähänsä

Kaksi poliisia hyllytettiin Yhdysvaltojen Buffalossa sen jälkeen, kun poliisin maahan tönäisemä iäkäs mies joutui sairaalaan torstai-iltana paikallista aikaa.

Videolla näkyy, kuinka poliisi tönäisee rauhallisesti käyttäytyvän miehen maahan Buffalon kaupungissa New Yorkin osavaltiossa. Video näyttää, kuinka miehen korvan alueelta alkaa vuotaa runsaasti verta välittömästi kaatumisen jälkeen.

Useiden yhdysvaltalaislähteiden mukaan valkoihoinen mies on 75-vuotias, mutta hänen henkilöllisyydestään ei kerrota tarkemmin. Kaksi tilanteessa ollutta poliisia erotettiin väliaikaisesti, eivätkä he saa palkkaa hyllytyksen ajalta.

Aivotärähdys ja ruhjeita

Ensihoitajat hoitivat miestä tapahtumapaikalla Buffalon kaupungintalon edessä, ja hänet vietiin sairaalaan. Mies loukkaantui tilanteessa vakavasti, mutta hänen tilansa on vakaa, kertoo Buffalon pormestari Byron Brown NBC Newsin mukaan.

WBFO:n mukaan miehellä on aivotärähdys ja ruhjeita, mutta hänen uskotaan toipuvan.

Välikohtaus tapahtui videon julkaisseen paikallisen WBFO-radiokanavan mukaan hetki sen jälkeen, kun Buffalon ulkonaliikkumiskielto oli astunut voimaan iltakahdeksalta.

Useissa kaupungeissa on julistettu ulkonaliikkumiskieltoja poliisin surmaaman George Floydin kuoleman jälkeisten mielenosoitusten vuoksi.

Päättäjät tuomitsevat poliisien toiminnan

Pormestari Brown julkaisi tapahtumista lausunnon yhdeltätoista illalla paikallista aikaa. Brown kertoi olleensa syvästi järkyttynyt videosta, kuten oli hänen mukaansa paikallinen poliisijohtajakin.

Myös New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo otti tapaukseen kantaa Twitterissä. Cuomon mukaan tapaus on täysin epäoikeudenmukainen ja hyvin häpeällinen.

Poliisi käyttänyt väkivaltaa muuallakin

Buffalon tapaus ei ole ainoa, jossa poliisi on käyttänyt tarpeettomia voimakeinoja rauhanomaisten mielenosoittajien taltuttamiseksi. Esimerkiksi Washington DC:ssa poliisi ampui aiemmin viikolla kumiluoteja ja käytti kyynelkaasua mielenosoittajiin.

Pääkaupungin poliisin toiminta on herättänyt laajasti närkästystä, sillä voimakeinojen tarkoitukseksi on nähty mielenosoittajien karkottaminen raamatun kanssa kuvattavaksi menneen presidentti Donald Trumpin tieltä.

Lue myös:

    Uusimmat