Jere Karalahti oli keväällä 2008 lähellä kuolemaa. Vakava haimatulehdus ja sen hoito veivät hänet kahdeksaksi päiväksi koomaan.
Karalahti kertoo avoimesti tapahtumista Aki Linnanahteen kirjoittamassa Jere-kirjassa (WSOY). Tulehdusarvot huitelivat yli 500:ssa ja ruumiinlämpö oli lähellä 41:tä. Hänen omaisilleen annetut ensimmäiset arviot henkiin jäämisestä olivat muutaman prosentin luokkaa. Kaikki oli seurausta pitkästä ryyppyputkesta.
Kun hoidot lopulta purivat, toipumisennuste oli pitkä. Jääkiekkouran jatkumisesta ei ollut mitään takeita. Hän ei aluksi pystynyt tekemään mitään ilman apua.
Karalahti oli aloittanut kauden 2007-08 Oulun Kärpissä, mutta huumeisiin liittyvä rikostutkinta ja oikeudenkäynti olivat lopettaneet pelit hänen osaltaan. Karalahti oli sairaalansängyssä ja katseli televisiosta, kun hänen alkukauden seuransa pelasi Suomen mestaruudesta Bluesia vastaan.
– Hoitajat nostavat minut valjaiden avulla katosta roikkuvaan keinuun kyyhöttämään ja katselemaan peliä. En olisi ikipäivänä uskonut, että hienosti alkanut kausi päättyy näin. Mietin mielessäni, että antaisin mitä vain, että pääsisin vielä joskus pelaamaan jääkiekkoa. Kärpät voittaa ottelun 5–1, ja mestaruusjuhlat jäällä alkavat. Katselen juhlintaa ylpeänä jätkistä, mutta samalla apeana siitä, että olen ajanut itseni tähän jamaan. Pelin jälkeisissä haastatteluissa pelikaverit sanovat, että yksi jätkä puuttuu näistä juhlista. Se lämmittää mieltäni, Karalahti muistelee.
Hänelle oli myös ilmoitettu, että seuraava ryyppy voi viedä hengen.
– Katson lääkäriä epäuskoisena. En saa edes sanaa suustani. Miten niin en saa enää juoda? Teinivuosista lähtien koko elämäni on perustunut hauskanpitoon ja kokemuksien etsimiseen. Koko kaveripiirini on rakentunut sen varaan. Mitä vittua, ajattelen kiukustuneena. Mä olen Jere Karalahti, jääkiekkosankari, joka aina putoaa vastoinkäymisten jälkeen jaloilleen, hän perkaa ajatuksiaan.
Sairaalasta päästyään Karalahti aloitti kuntoutumisen. Ensiksi se tarkoitti suurta urakkaa kiertää oman talon ympäri. Fyysisen kuntoutumisen lisäksi Karalahti kävi asioita läpi päänsä sisällä.
Pian hän pääsi jo ihmisten ilmoille, lopulta pyörän selkään ja heinäkuussa luistimille, paljon ennen lääkäreiden arvioita. Vielä saman vuoden 2008 syksynä Karalahti lähti Saksaan Hamburg Freezersiin pelaamaan.
Raittiimman elämän ja urheilullisemman elämän myötä Karalahti pääsi takaisin huippukuntoon. Aiemmista vuosista poiketen kesät menivät treenatessa eikä juhliessa. Kahden vuoden jälkeen Karalahti siirtyi Espoo Bluesiin ja pitkän kauden jälkeen joukkue oli tosipaikassa kevään 2011 "säälipleijareissa".
Ennen ratkaisevaa pudotuspeliottelua Oulun Kärppiä Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen sanoi, että hän tarvitsee nyt "Iso J:n" apua. Matikainen piti pukuhuoneessa avoimen puheenvuoron, jonka jälkeen oli Karalahden vuoro.
Hän aloitti kertomalla, että nyt pelaajat kuulevat jotain, mistä vain harva tietää.
– Makasin kolme vuotta sitten Meilahden sairaalan teho-osastolla, kun silloinen joukkueeni Kärpät pelasi mestaruudesta. Olin dokannut itseni siihen pisteeseen, että sisuskaluni poksahtivat. Olin kahdeksan päivää koomassa ja meinasin kuolla sinne sairaalasänkyyn. Katselin vaipat jalassa peliä ja mietin, että voi kun vielä joskus pääsisin pelaamaan. Nyt olen täällä tänään teidän kanssanne, ja meillä on mahdollisuus voittaa tänä keväänä jotain suurta yhdessä. Tämä juttu merkitsee mulle ihan mielettömästi. Kun hoidamme tänään Kärpät, mikään ei voi pysäyttää meitä. Mä haluan voittaa. Haluan sitä ihan helvetisti, Karalahti muistelee omia sanojaan.
Puheensa lopulla hän huomasi silmäkulmaan nousevan kyyneleen. Blues voitti ja eteni lopulta SM-hopealle.
Suorat lainaukset ovat tänään ilmestyvästä Jere-kirjasta.