Jere Karalahti oli keväällä 2008 lähellä kuolemaa. Vakava haimatulehdus ja sen hoito veivät hänet kahdeksaksi päiväksi koomaan.
Karalahti kertoo avoimesti tapahtumista Aki Linnanahteen kirjoittamassa Jere-kirjassa (WSOY). Tulehdusarvot huitelivat yli 500:ssa ja ruumiinlämpö oli lähellä 41:tä. Hänen omaisilleen annetut ensimmäiset arviot henkiin jäämisestä olivat muutaman prosentin luokkaa. Kaikki oli seurausta pitkästä ryyppyputkesta.
Kun hoidot lopulta purivat, toipumisennuste oli pitkä. Jääkiekkouran jatkumisesta ei ollut mitään takeita. Hän ei aluksi pystynyt tekemään mitään ilman apua.
Karalahti oli aloittanut kauden 2007-08 Oulun Kärpissä, mutta huumeisiin liittyvä rikostutkinta ja oikeudenkäynti olivat lopettaneet pelit hänen osaltaan. Karalahti oli sairaalansängyssä ja katseli televisiosta, kun hänen alkukauden seuransa pelasi Suomen mestaruudesta Bluesia vastaan.
– Hoitajat nostavat minut valjaiden avulla katosta roikkuvaan keinuun kyyhöttämään ja katselemaan peliä. En olisi ikipäivänä uskonut, että hienosti alkanut kausi päättyy näin. Mietin mielessäni, että antaisin mitä vain, että pääsisin vielä joskus pelaamaan jääkiekkoa. Kärpät voittaa ottelun 5–1, ja mestaruusjuhlat jäällä alkavat. Katselen juhlintaa ylpeänä jätkistä, mutta samalla apeana siitä, että olen ajanut itseni tähän jamaan. Pelin jälkeisissä haastatteluissa pelikaverit sanovat, että yksi jätkä puuttuu näistä juhlista. Se lämmittää mieltäni, Karalahti muistelee.
Hänelle oli myös ilmoitettu, että seuraava ryyppy voi viedä hengen.
– Katson lääkäriä epäuskoisena. En saa edes sanaa suustani. Miten niin en saa enää juoda? Teinivuosista lähtien koko elämäni on perustunut hauskanpitoon ja kokemuksien etsimiseen. Koko kaveripiirini on rakentunut sen varaan. Mitä vittua, ajattelen kiukustuneena. Mä olen Jere Karalahti, jääkiekkosankari, joka aina putoaa vastoinkäymisten jälkeen jaloilleen, hän perkaa ajatuksiaan.