Kansainvälinen opiskelijaryhmä lähti lomalle Saariselälle, vaikka yliopisto vetosi matkan perumisen puolesta – nyt yli 20:lla todettu korona

Opiskelijabileet johtivat tartuntaryppääseen Jyväskylässä – onko juhlien valvominen mahdotonta? 2:49
Jyväskylässä opiskelijoiden juhlat aiheuttivat tartuntaryppään – MTV Uutiset Livessä pohdittiin, onko juhlien valvominen mahdollista

Itä-Suomen yliopiston 46 hengen kansainvälinen opiskelijaryhmä lomaili Saariselällä 28.2.–4.3. välisenä aikana.

Matkan jälkeen ainakin 21:lla on todettu koronavirustartunta Kuopiossa, kertoo yliopiston hallintopäällikkö Tuomo Meriläinen MTV Uutisille.

Yliopisto tai ylioppilaskunta eivät osallistuneet matkan järjestämiseen. Matkalla oli mukana opiskelijoita sekä Kuopion että Joensuun kampuksilta, ja lisäksi ammattikorkeakouluopiskelijoita.

Matka tuli yliopiston henkilökunnan tietoon alkuvuodesta.

– Yliopistolla ei ole valtuuksia puuttua opiskelijoiden toimintaan vapaaajalla, mutta opiskelijoihin vedottiin useaan otteeseen luopumaan matkasuunnitelmista koronatilanteen vuoksi, Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa kerrotaan.

– Viime kädessä matkalle lähtö on yksilön oma päätös. Heillä ei myöskään ole ollut minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta yliopistolle päin, joten meillä ei ole edes tarkkaa listaa matkalle osallistuneista, Meriläinen lisää.

Meriläinen ei siis osaa sanoa, oliko matkalle alunperin lähdössä enemmän väkeä.

Opiskelijoille kerrottiin matkalle lähdön olevan tahallista riskinottoa

Yliopiston kansainvälisille opiskelijoille on pidetty työterveyslääkärin info, jossa ohjeistettiin välttämään matkustamista myös Suomen sisällä.

– Terveystieteiden tiedekunta ja KYS ilmoittivat, että matkalle lähtö on tahallista riskinottoa eikä matkalle lähtijöille järjestetä matkasta seuraavan karanteenin vuoksi mahdollisuutta korvaaviin opintoihin.

Meriläinen kertoi MTV Uutisille, että matkailijat eivät reagoineet yliopiston viestintään tai kehoituksiin millään tavalla. 

Yliopiston ryhtyi toimiin heti, kun tieto opiskelijoiden tartunnoista tuli ilmi.

Kaikki matkalla olleet on asetettu karanteeniin ja yliopisto selvittää parhaillaan kampuksella altistuneita. Altistuneita on kehotettu seuraamaan omaa vointiaan ja menemään koronatestiin heti oireiden ilmettyä.

Uutinen tartunnoista aiheutti huolta ja turhautuneisuutta

Uutinen opiskelijoiden koronatartunnoista otettiin yliopisto-opiskelijoiden ja henkilökunnan osalta huolestuneena vastaan. 

– Olemme olleet yhteydessä kaikkiin opiskelijoihin ja henkilökuntaan sekä suomeksi että englanniksi. Tiedonpuutteesta ei varmasti ole ollut kyse. Monet miettivät, ovatko voineet altistua. Tavoitteena on ollut saada tilanne mahdollisimman nopeasti hallintaan, Meriläinen sanoo.

Ilmassa on ollut myös turhautumista ja osa ihmettelee, miksi kansainvälisten opiskelijoiden ryhmä ylipäänsä lähti matkalle riskeistä huolimatta.

– Aika oikeutetustikin on ihmetelty, miksi ihmeessä he lähtivät kaikesta informaatiosta huolimatta.  

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat