Ranskalaisvalmistaja pohtii tila-autojen ja isojen sedanien valmistuksen lopettamista.
Ranskalainen Renault leikkaa kovalla kädellä mallikirjoaan. Teuraspenkkiin on tuomittu suosiotaan menettäneet isokokoiset sedanit sekä tila-autot.
Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan Renault lopettaa Espace- ja Scenic-tila-autojen ohella myös Talismanin sedan-mallin valmistuksen. Erään uutistoimiston haastatteleman lähteen mukaan virallista päätöstä asiasta ei ole vielä tehty, mutta on ”käytännössä selvää, että näiden mallien valmistus tullaan lopettamaan”.
Viimeksi Renault mylläsi merkkikirjonsa uusiksi vuonna 2009. Silti tuotantolinjoilla kiertää edelleen 45–50 Renaultin timanttibrändi keulassaan kulkevaa mallia. Lisäksi konserniin kuuluvat Dacia-, Renault Samsung-, Lada- ja Alpine-merkit.
Lue myös: Onko Meganen tulevaisuus uhattuna? Renault-pomolta kovaa puhetta
Renaultin ranskalainen kilpakumppani PSA-konserni teki vastaavan ratkaisun jo kuusi vuotta sitten. Tuolloin yhtiö kertoi leikkaavansa mallejaan 45:stä 26:een. Tavoitteeksi PSA ilmoitti tuolloin 300 miljoonan euron säästöt.
– Renault on huomattavasti Eurooppaan keskittynyttä PSA:ta kansainvälisempi merkki. Mutta vaikka tämä laajaa mallikirjoa puolustaisikin, kyse ei enää ole kestävästä ratkaisusta, Reutersin haastattelema lähde arvioi.
Ensimmäisenä Espace
Ensimmäiseksi lahtauspenkkiin povataan Renaultin Espace-tila-autoa. Aikoinaan tila-autobuumin Euroopassa laukaissut Espace on myynyt 1,3 miljoonaa kappaletta vuonna 1984 tapahtuneen julkistamisensa jälkeen.