Kannattaako treeni tehdä aamulla vai illalla? Tätä mieltä ovat fitnesstähdet
Kannattaako treeni tehdä aamulla vai illalla? Fitnesspäiväkirjat-tähdet kertoivat omista mieltymyksistään.
Treenibuumi on kukkeimmillaan, ja moni suuntaakin salille kohottamaan tai ylläpitämään kuntoaan. Joskus taas tuntuu, ettei treenamiselle löydy koskaan aikaa. Toiset rientävät tekemään treenin ennen työpäivän alkua aamutuimaan, osa puolestaan suuntaa salille vasta illemmalla. Mutta kumpi miellyttää ahkerasti treenaavia fitnesstähtiä: aamu- vai iltasali?
– Ei ainakaan aamuaikainen, inhoan sitä. Olen sellainen aamunukkujainen, herään vasta joskus yhdentoista aikaan, bikinifitness-kilpailija ja -bloggaaja Mari Valosaari hymyilee.
– Tykkäisin käydä treenaamassa aamupäivällä, mutta se on aika haastavaa lapsenhoidollisesti. Onneksi on lapsiparkki, se on helpottanut todella paljon treeniä. Treenit olisivat jääneet monesti tekemättä, jos lapsiparkkia ei olisi.
Hyvinvointibloggaaja ja Salatut elämät -tähti Venla Savikuja on puolestaan innokas aamutreenaaja. Nuori nainen pomppaa ylös kukonlauluun aikaan ja suuntaa ensitöikseen salille tai lenkkipolulle.
– Olen energisimmilläni aamulla: treenaamisesta saa myös lisäboostia päivään, jos vain syö kunnolla, Venla hymyilee.
– Toki rankoista treeneistä ensiksi piristyy, mutta sitten tulee raukeus, kun on antanut kaikkensa.
Venla suositteleekin aamusalia niille, jotka haluavat mennä ajoissa unten maille.
– Minulle käy niin, että piristyn treenaamisesta. Iltaisin haluaa jo alkaa rentoutua ja rauhoittua: jos treenit menevät liian myöhäiseksi, voi olla vaikea saada unta.
"Kello on vähän yli viisi aamulla, niin me ollaan lähdössä mimmien kanssa jo treenaamaan!" – Nanna
Kaipaatko treeni-inspiraatiota? Katso fitnesstähtien vinkit!
Eevin käsitreeni:
Marin pakaratreeni:
Venlan ulkotreeni:
Nannan treeni ulkomailla:
Fitnesspäiväkirjat maanantaisin AVAlla kello 21.00.
Uusimmat
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
13:04
Herttuatar Meghan ja prinssi Harry osallistuivat Kevin Costnerin varainkeruutilaisuuteen – yllättivät näyttelijän palkinnolla
-
13:01
Raju taklaus aiheutti Ilvekselle pahan menetyksen – tästä ei tuomarin käsi noussut: "Oli itsekin huolimaton siinä"
-
Lataa lisää