Kanatagliatelle ja pestokastiketta

Kanatagliatelle

  • 1 pkt tagliatelle- pastaa
  • 250 g broilerisuikaleita
  • 1 sipuli
  • 1 paprika
  • pesto:
  • 1 pnt basilikaa
  • 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä tai manteleita
  • 2-3 rkl raastettua parmesaania
  • 1-2 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria

Hienonna basilika ja raasta juusto. Sekoita kaikki raaka-aineet tehosekoittimessa ja lisää öljy vähitellen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Pesto säilyy jääkaapissa noin viikon tiiviisti suljetussa purkissa.

Ruskista broilerisuikaleet ja lisää pilkotut kasvikset. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Laita pasta kiehumaan runsaaseen suolalla maustettuun veteen. Kun pasta on al dente lisää siihen pesto sekä broileri-kasvisseos ja sekoita tasaiseksi. Tarjoa raastetun parmesanin kera.

Paistettua omenaa ja inkiväärisiirappia

  • 4 omenaa
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl voita

Kuori omenat ja leikkaa lohkoiksi. Kuumenna paistin pannu ja lisää voi. Kun voi on sulanut, lisää inkivääri, sokeri sekä vesi. Kun sokeri on sulanut lisää omena lohkot ja anna niiden hautua kunnes liemi muuttuu siirappimaiseksi. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Resepti: Alex Nurmi / Ruokala

Lue myös:

    Uusimmat