Kalusteilla tunnelmaa kesäpihaan

Terassi on parhaimmillaan luonteva olohuoneen jatke. Kesäinen leponurkkaus syntyy tarvittaessa pieneenkin tilaan. Loppusilauksen antavat kesäkukat ja istutukset, jotka tekevät kokonaisuudesta houkuttelevan.

Toiset haluavat puutarhaansa harkittuja kokonaisuuksia, kun taas toisten mielestä parasta on luonnonmukaisuus, jossa kaikki kukat saavat kukkia. Pieni terassi tai parveke sopii kiireiselle, joka ei halua liikaa puutarhatyötä. Isoon pihaan taas voi tehdä useita oleskelupaikkoja, jotka seuraavat auringon kiertoa.

Kalusteet kukoistamaan

Tunnelma kasvaa sään lämmetessä. Ensin nostetaan esille tuolit, ja pikkuhiljaa pienetkin sisustuselementit löytävät paikkansa. Toimiva terassi mukautuu ilmastoon ja asukkaiden toiveisiin. Kalusteita valmistetaan muovista, raudasta, alumiinista, eurooppalaisista ja trooppisista puulajeista, sekä lisäksi yhdistellään eri materiaaleja.

Siirrettävät kalusteet tuovat monikäyttöisyyttä. Loveseat on istuimet ja pöytätason sisältävä puutarhakaluste kahdelle. Pöydässä on reikä aurinkovarjoa varten sekä alataso tavaroille. Materiaali on kovapuuta.

Kalusteista on iloa pidempään, kun muistaa huolehtia puhdistuksesta ja käsittelystä. Suojaamiseen vaikuttavat sekä puun laatu että valmistusmenetelmät.

Käsittelemättömän puun voi öljytä, maalata, lakata tai vahata. Kaikkien kalusteiden perushoitoa on säännöllinen pesu, puhdistus ja öljyäminen.

Terassin tai parvekkeen kalustusta voi täydentää muovirottinkiarkulla, joka antaa tarpeellista säilytystilaa esimerkiksi pehmusteille.

Rustiikkia ja ajan patinaa

Katettu terassi antaa hyvät mahdollisuudet erilaisten materiaalien ja tekstiilien käyttöön. Istuinryhmiä voi rakentaa sohvasta, nojatuolista, divaanista ja pöydästä. Yksivärisyys hallitsee pehmusteita, mutta piristyksenä nähdään myös ruutua, raitaa ja pelkistettyjä kuvioita. Puiset ja metalliset huonekalut viehättävät rustiikin ystävää.

Päivänokoset puutarhassa

Kalustemateriaalien kesähitti on polyrottinki. Se sietää hyvin auringon paahdetta ja pientä pakkastakin. Polyrottinki taipuu hyvin pyöreisiin muotoihin ja pesämäiseen muotoiluun, joka on nyt muotia.

Puutarhakeinu on suomalaisen puutarhan klassikko. Levollinen keinunta syreenien ja ruusujen tuoksuessa vetoaa niin lapsiin, aikuisiin kuin perheen lemmikkeihinkin. Samalla nautitaan kupponen kahvia ja parannetaan maailmaa.

Kesällä ulkotilojen ja sisätilojen raja saa olla rennosti liukuva. Myös pikkuväki ilahtuu, jos tarjolla on heidän maailmaansa sopivia kalusteita. Leikkimökin sisustus voi olla ihana kuin karamelli.

Valoa ja viihtyisyyttä

Allas tuo uusia mahdollisuuksia erilaisten tunnelmien luomiseen. Vesi elävöittää puutarhaa. Myös parvekkeelle voi laittaa pienen lintukylvyn tai suihkulähteen.

Isompi kylpynurkkaus ammeineen voi olla koko perheen suosikki, jossa voi virkistäytyä tai uittaa laivoja. Illan hämärässä altaan voi koristella ruusun lehdillä ja kelluvilla tuikkukynttilöillä.

Lisävarusteina on tarjolla valoja, putouksia ja puroja. Kokonaisuudesta voi rakentaa keitaan, jossa vehreät kasvit kukoistavat.

Sadepäivän tunnelmaa

Kesäkodissa näkyvät asukkaan mieltymykset. Amppeleita, ruukkuja, kaiteita ja näkösuojia löytyy monenlaisia. Onnistuneessa istutuksessa värit ja tuoksut sommitellaan kerroksittain. Mukana voi mieluusti olla hyötykasveja ja yrttejä.

Ekopuutarhuri kerää sadevedet kauniisiin tynnyreihin hyötykäyttöä varten. Lämmin ja hapekas vesi on ihanteellista kasteluun. Betonista ja kasvien lehdistä saa valettua persoonallisen näköisiä laattoja pihaan. Myös kanaverkosta taiteillaan koristeita ja eläimiä puutarhaan. Vanhojen keittiötikkaiden askelmat käyvät koristeeksi lyhdyille, köynnöksille ja koristeille.

Värien taikaa

Lapset kaipaavat puutarhaan myös paikkoja, joissa voi leikkiä rauhassa. Pienet taaperot innostuvat, kun saavat ryömiä omaan soppeen. Aurinkosuojan voi rakentaa majaksi tuolien, sermien ja kangaskatoksen avulla. Näin pienempien aika kuluu mukavasti aikuisten puuhaillessa pihaprojektien parissa.

Kesän hemmotteluhetki voi olla yhteinen piknik. Kalusteeksi riittävät huopa ja lekottelutyyny. Kurpitsa-tyynyn halkaisija on 50 cm, ja tuotteen on suunnitellut Marimekolle Pia Holm.

Sateenkaari väreineen jaksaa ihastuttaa yhä uudelleen. Myös puutarhan tunnelma vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin. Lempivärejä voi hyödyntää suunnittelussa sekä huonekalujen ja kasvien valinnassa. Kesäkotiin voi rakentaa katseenvangitsijoita tekstiilien avulla, jotka antavat joko uutta energiaa tai auttavat rentoutumaan.

Teksti: Marianne Nygård / Mediafocus
Kuvat: Hobby Hall, Isku, Sisustus Country Puoti (Riviera Maison) Gardena, Eglo, Marimekko

Lue myös:

    Uusimmat