Kalle Rovanperä teki jotain, minkä ei pitänyt olla mahdollista – tunnettu toimittaja ihmeissään: "Se pelottaa kaikkia muita"

Kilpailijatiimin pomolta hauska heitto Kalle Rovanperälle – suomalaiskuljettaja repesi nauruun 1:53
Jopa Hyundai-pomo Andrea Adamo oli vakuuttunut Kalle Rovanperän vauhdista - näin italialainen keskeytti MTV Urheilun haastattelun

Kalle Rovanperä otti Viron MM-rallivoiton jatkoksi komean kolmossijan viime viikonloppuna ajetusta historian ensimmäisestä Belgian MM-rallista.

Rovanperä oli viikonloppuna nopein sellainen kuljettaja, joka ei ollut koskaan aiemmin kilpaillut Ypresissä. Kotiyleisönsä edessä voiton vienyt Hyundain Thierry Neuville ja hänen tallikaverinsa Craig Breen ovat molemmat ajaneet kyseisessä kilpailussa aiemminkin, joten tiet ja olosuhteet olivat Hyundai-kaksikolle tuttuja.

Toista kauttaan Toyotalla ajavan Rovanperän suorituksen arvoa nostaa myös se, että kysessä oli hänen ensimmäinen todellinen asfalttirallinsa WRC-auton ratissa. Huhtikuussa Kroatian asfaltilla ajettu kilpailu päättyi keskeytykseen jo ensimmäisellä erikoiskokeella.

Ei ihme, että Rovanperä on saanut sunnuntain jälkeen taas kerran osakseen hehkutusta kautta lajipiirien. Yksi hehkuttajista on Dirtfish-sivuston toimittaja, värikäs ja tunnettu rallipersoona Colin Clark.

– Hänellä ei pitänyt olla mitään asiaa kahden kokeneemman tallikaverinsa vauhtiin, mutta niin hän vain teki – ja teki sen upeasti, Clark aloittaa arvionsa, jossa hän on kirjannut Rovanperän arvosanaksi 9/10.

– Hän oli niin rento, että tämän hämmästyttävän lahjakkaan nuorukaisen olisi voinut kuvitella olevan vain pitämässä hauskaa eikä ajamassa sensaatiomaista debyyttiä Ypersin vaikeilla ja ainutlaatuisilla teillä.

– Rovanperän oppimisvauhti on lähes yhtä nopeaa kuin hänen vauhtinsa tiellä, ja se pelottaa kaikkia muita kauden 2022 mestaruustoiveita ajatellen.

Lue myös:

    Uusimmat