Kalle Rovanperällä olisi ollut mahdollisuudet taistella Monzassa MM-pronssista, mutta Toyota halusi suomalaiskuljettajan pelaavan tallin pussiin valmistajien MM-taistelussa.
LUE MYÖS: MTV Urheilu seuraa hetki hetkeltä Monzan MM-rallin avauspäivää
Kun Rovanperä ajoi rallin ensimmäisen, noin 11 kilometrin mittaisen erikoiskokeen läpi 17,5 sekuntia hitaammin kuin tallikaverinsa Sébastien Ogier, monien ensimmäinen ajatus oli, että Rovanperälle oli tapahtunut jotain.
Rovanperä kuitenkin vahvisti heti ek-haastattelussa, että hidas vauhti johtui vain ja ainoastaan siitä, että Toyota oli kehottanut häntä ajamaan viikonloppuna varmistellen.
Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala taustoitti päätöstä neljännen erikoiskokeen päätteeksi WRC All Live -lähetyksessä.
– Olemme sanoneet (Ogierille ja Elfyn Evansille), että kaikki on auki, he saavat taistella vapaasti toisiaan vastaan. Haluamme vain reilun taistelun. Siksi olemme pyytäneet Kallea toimimaan wingmanina, tukemaan meitä mestaruustaistelussa.
Ogier ja Evans ovat ainoat, joilla on enää mahdollisuus kuljettajien MM-titteliin. Ogierin johtomarginaali on 17 pistettä, eli Evansin mestaruushaaveet lepäävät käytännössä täysin Ogierin epäonnistumisen varassa.
Rallissa voi kuitenkin tapahtua mitä vain, ja siksi Rovanperä on siis määrätty samaiseen wingmanin rooliin kuin Valtteri Bottas Formula ykkösissä.
Toyotan johtomarginaali valmistajien MM-sarjassa on 47 pistettä Hyundaihin nähden, kun Monzasta on tarjolla maksimissaan 52 pistettä. Koska Toyotalla on Hyundaita enemmän voittoja (8–3), mestaruuden varmistumiseen riittää viisi pistettä – eli käytännössä se, että yksi Toyota-kuljettaja ajaa kilpailussa maaliin saakka, ja tässä tapauksessa edes sijoituksella ei ole mitään väliä.

