Kaljuuntumista voi hoitaa − katso kuvat ennen ja jälkeen!
Kaljuuntuminen on ongelma, jonka edessä moni nostaa kätensä pystyyn − turhaan. Lue hiustutkijan kommentit kaljuuntumisen syistä ja hoitomenetelmistä.
Jokainen ihminen on erilainen. Tämän vuoksi ei ole mahdollista tarjota jokaiselle kaljuuntuvalle tepsivää pakettihoitoa, puhumattakaan ihmelääkkeistä.
Hiusakatemian kaljuuntumisen syitä kartoittava perustutkimus kestää kahdesta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin.
Yksi yleinen tekijä kaljuuntumisen taustalla on talipunkki. Se elää syvällä päänahassa steriilillä alueella, missä hiuksen emo-osa majailee, ja levittää tulehdusta.
− Jos ihmisen vastustuskyky on heikko, talipunkki tarttuu helposti, ja sen seurauksena hiuksia lähtee, Annikki Hagros-Koski kertoo.
Toisen yleisen ongelman muodostavat hiuksen emoon ravintoa tuovat verisuonet. Ne ovat läpimitaltaan vain 3 millimetrin tuhannesosan laajuisia, ja niiden ahtaumat ovat yleisiä.
− Verisuonia tukkeutuu jopa päälaella, missä ei ole lihaksia. Nykyään on olemassa uusi laite, jolla mikroverisuonia saadaan avattua. Tämä on tärkeää, sillä jos hiuksen emot tukehtuvat, ne eivät tuota enää koskaan uutta hiusta.
Keho on hiuksen kasvualusta
Asiantuntija muistuttaa, että hius on tärkeä kehon mittari. Se rekisteröi ennen tärkeimpiä elimiä kehon pienetkin häiriöt ja kärsii.
Siksi kaljuuntumisen yhteydessä tulee katsoa tarkkaan asiakkaan verikokeiden tulokset.
− Jos kilpirauhasarvot ovat lähellä vajaa- tai liikatoimintaa, apu löytyy ruokavaliosta. Sama pätee myös liian korkeaan tai alhaiseen hemoglobiiniin.
Suomalaisille yleisiä ovat sekä vitamiinien liikakäyttö että vitamiinivajaukset, erityisesti d-vitamiinin puute. Myös erilaiset sairaudet, lisä- ja torjunta-aineet sekä stressi myrkyttävät kehoa.
− Tulehdukset hoidamme ilman kortisonia, sillä se ohentaa ihoa ja edistää hiustenlähtöä entisestään. Hiusakatemia on kehittänyt ihoystävällisen capillaarihoidon, joka tuhoaa turvallisella tavalla haitallisia bakteereita.
− Tarjolla on myös laserhoitoja sekä erilaisia öljyjä kiristyneisiin päänahkoihin.
Katso mitä syöt
Sillä, mitä ihminen laittaa suuhunsa, on suuri vaikutus hiusten ja hiuspohjan kuntoon. Yksi yleinen hiustenlähtöön vaikuttava tekijä on rasvojen, erityisesti rasvahappojen, puute.
− Miehet viis veisaavat rasvahapoista. Rasvahappokapseleita emme kuitenkaan suosittele, sillä on olemassa hyviä ruokaöljyjä, joissa on riittävät rasvahapot, Hagros-Koski toteaa.
Hiukset rasittuvat myös erilaisista laihdutuskuureista ja ihmedieeteistä. Hagros-Koski mainitsee erityisesti hiilihydraatittoman ruokavalion, joka haurastuttaa hiuksia ja aiheuttaa pitkällä aikavälillä hiustenlähtöä.
− Lisäksi korkeat sokeriarvot ja kohonnut kolesteroli ahtauttavat verisuonia. Suosittelemme ruokavalion tarkistusta molempien osalta. Ei suinkaan ensimmäisenä kannata hakea kolesterolilääkkeitä, siihenkin ruokavalio on a ja o.
Moni saa apua
Hagros-Koski kertoo lopuksi hyvät uutiset: konstit kaljuuntumisen hoitoon ovat monet, ja myös tulokset ovat hyviä.
− Vanhin miehistä, joka on saanut hiukset takaisin, oli 76-vuotias, nainen 89 vuotta. Ikärajaa hoitoihin ei ole. Ainoastaan hiuksen ikä merkitsee.
Asiantuntija korostaa, ettei kenenkään kannata odottaa ihmeitä. Jokainen asiakas on yksilö.
− Emme voi luvata mitään, jos kyseessä on kiiltävä kalju, josta ei tule pienintäkään haiventa ulos. Mutta sellaiseenkin tapaukseen olemme onnistuneet samaan lisää hiuksia, Hagros-Koski kertoo rohkaisevana esimerkkinä.
− Jos kaljuuntumisen taustalla on DHT, hoidot jäävät elinikäisiksi. Ongelma palaa heti, jos ne lopetetaan, asiantuntija lisää.
Juttu on julkaistu alunperin joulukuussa 2010.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää