Suomi 2013. Ohjaus & käsikirjoitus: Jari Halonen. Tuotanto: Ari Thiel, Elli Halonen, Jari Halonen. Kuvaus: Päivi Kettunen. Leikkaus: Akke Eklund. Musiikki: Kari Sinkkonen. Päärooleissa: Tommi Eronen, Konsta Mäkelä, Tanja-Lotta Räikkä, Pirjo Lonka, Pauli Poranen, Olavi Uusivirta. Kesto: 110 min.
Kansalliseepos saa rohkean mutta hajanaisen tulkinnan Jari Halosen omaperäisessä visiossa.
Kalevala – uusi aika (2013) on ohjaaja-käsikirjoittaja Jari Halosen näköinen elokuva: vimmainen, tinkimätön ja turkkalaiseen ilmaisuun nojaava tulkinta. Jos sattui pitämään kymmenen vuoden takaisesta Aleksis Kiven elämästä, saattaa hyvinkin mieltyä myös uutuuteen. Edeltäjänsä veroinen Kalevala ei kuitenkaan ole.
1980-luvun alussa Kalle Holmberg ja Paavo Haavikko tekivät eepoksesta oman tulkintansa nimellä Rauta-aika. Televisiosarja oli syystäkin aikansa tapaus, joka visualisoi jo kertaalleen kanonisoidut kuvat uuteen elinvoimaiseen muotoon.
Kalevala – uusi aika pyrkii pitkälti samaan halussaan kyseenalaistaa vanhat kaavoihin kangistuneet käsitykset kansalliseepoksen merkityksestä ja annista nykypäivälle. Jari Halonen on tarttunut suurteokseen juuri sillä intohimolla, jota olemme tottuneet häneltä odottamaan.
Lopputulos ei jätä ketään kylmäksi niin kuin ei tekijä itsekään. Omaperäisyys liekehtii täysillä niin hyvässä kuin pahassa.
Elokuva liikkuu kahdessa eri ajassa, Kalevalan muinaisuudessa ja nykyhetkessä. Menneisyydessä seppä Ilmarinen (Halonen itse) takoo rikkauksia suoltavan Sammon, jota havittelee pian myös Pohjolan Louhi armeijoineen.
Vuoden 2013 mielenmaisemassa suuren yhtiön toimitusjohtaja Sampo Väinölä (Tommi Eronen) kokee romahduksen. Firman lanseeraamalla virtuaalilaitteella voi muokata ihmismieltä tavoilla, joista huokuu bisnesmaailman ahne kylmyys ja piittaamattomuus.
Halonen tekee hulppeaa yhteiskuntasatiiria, ja siinä hän on parhaimmillaan kiiluvasilmäisine korporaatiokuhnureineen ja kehoa ravistelevine ääritiloineen. Turkkalaisella ylärekisterillä luukutetaan kohtauksesta toiseen liiankin kanssa.