Seiväshyppääjät Matti Mononen ja Eemeli Salomäki loukkaantuivat sunnuntaina Espoon Tähtikisoissa.
Mononen loukkasi rannettaan yrittäessään Lontoon olympiarajan 572 ylitystä, ja Salomäki satutti niskaansa pudottuaan huonossa asennossa patjalle.
Loukkaantumisista kertoi ensimmäisenä Yle.
Monosen ja Salomäen vammojen vakavuus ei varmistunut vielä sunnuntai-iltana. Mononen ajoi röntgeniin Lappeenrantaan ja tarvittaessa tutkituttaa rannettaan tarkemmin vielä maanantaina.
- Eemelikin lähti ajamaan kohti kotia, mutta kyllä vamma on hyvä tarkistaa, sanoi Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä.
Jos vammat tuovat harjoitus- tai kilpailutaukoa, hyvässä alkukauden kunnossa olleiden seiväsmiesten loukkaantuminen on iso takaisku. Helsingin EM-kotikisat lähestyvät kovaa kyytiä. Jere Bergius on ainoana suomalaishyppääjänä saavuttanut jo Lontoon kisarajan 572. Salomäki on ponnistanut 560 ja Mononen 555 tällä kaudella.
Kylmässä seiväskisassa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Mononen ja Someron Esan Salomäki jakoivat kisan voiton 535:llä ylitettyään aloituskorkeutensa ensimmäisellään. Molemmat pudottivat toisesta korkeudesta 555:stä ja sen jälkeen 572:sta.
Naisten seiväshypyssä Someron Minna Nikkanen jäi ilman tulosta pudotettuaan kolmesti aloituskorkeudestaan 400.
Kolme kauden kärkitulosta
IK Falkenin Niclas Sandells (1.48,99) ja Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius (2.09,25) juoksivat 800 metrillä kauden kärkitulokset. Kolmas kärkilukema syntyi miesten kolmiloikassa, jossa Tampereen Urheilijat-38:n Aleksi Tammentie selätti koleat olot ja loikki voittoon tuloksella 15,88.
Ratakelauksessa Vampulan Urheilijoiden Amanda Kotaja kelasi naisten 400 metrillä luokan 54 uuden Suomen ennätyksen 58,40, mikä on maailman tämän vuoden seitsemänneksi paras tulos. Kotaja voitti lisäksi 100 metriä vesisateessa ajalla 16,99.
