Kaksi pientä poikaa tekevät tasapainoista elämää elävän Erinin onnelliseksi

Erin 2:12

Erinin Vanha nainen hunningolla kaikasi tuhansille katsojille Porissa keskiviikkona.

Kappaleen suosio on jatkunut jo viisi vuotta ja yleisö osaa sanat ulkoa. Erin Anttila itse sanoo olevansa itsekin vanha nainen hunningolla, mutta onnellisesti.

– Eihän kukaan ole koskaan täydellisen onnellinen. Onnellisuutta on myös se onnellisuuden tavoitteleminen ja sellainen, että on jotain mitä kaipaa. Melankolia voi olla ihan hyväkin tunne.

Erinillä on kaksi pientä poikaa, jotka pitävät artistin kiireisenä.

– Lapset tekevät onnelliseksi, tietenkin. Ja hetki jolloin kaikki on hyvin, niitä on päivässä aina silloin tällöin. 

Erin 2:12

Erinillä on nyt sopiva balanssi kiireen ja joutilaisuuden välillä.

– Teen tällä hetkellä levyä, mutta olen myös paljon kotona. Tasapainoista elämää.

Kesää Erinille ei tule ilman uimista.

– Yhtäkään kesää ei ole mennyt niin, että en olisi käynyt uimassa. Kyllähän se nyt näissä järvimaisemissa kuuluu kesään. Ja mielelllään ilman mitään uikkaria. Saunasta suoraan.

Tähdet Porin illassa esitetään MTV3:lla lauantaina 16. heinäkuuta 2016 klo 2021. Mukana ohjelmassa mm. Anssi Kela, Erin ja Suvi Teräsniska. Mikko Kuustonen juontaa.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat