Artturi-pojasta tuli NHL-kiekkoilija – Ismo Lehkonen huomaa menestystä janoavien vanhempien unohtavan kysyä lapsiltaan tärkeän kysymyksen | MTV Uutiset
Kaikkien isien pojista ei tule NHL-kiekkoilijoita – Ismo Lehkonen huomaa menestystä janoavien vanhempien unohtavan kysyä lapsiltaan tärkeän kysymyksen
Kiekkovalmentaja Ismo Lehkosen poika Artturi Lehkonen on pelannut NHL:ssä Montreal Canadiensissa neljä kautta.All Over Press/MTV Oy
Jääkiekkovalmentaja Ismo Lehkosen omasta pojasta Artturi Lehkosesta on tullut kovalla työllä NHL-seuransa runkopelaaja, mutta hän on saanut pohtia paljon niidenkin nuorten hyvinvointia, joiden menestysedellytykset eivät ole yhtä vahvoja.
Artturi Lehkosen tie Montreal Canadiensin vakiokokoonpanon mieheksi on ollut sarja onnistuneita valintoja matkalla kohti huippua.
Huippuvalmentajan poikana jo lähtökohdat ovat olleet totta kai hyvät, mutta poiiaa ei koskaan ole tarvinnut potkia eteenpäin. Palo pelaamista kohtaan on lähtenyt Artturista itsestään.
Lupaava hyökkääjä hyppäsi jo 17-vuotiaana TPS:n junioreista kahdeksi kaudeksi KalPan SM-liigamiehistöön, josta ”Arsi” teki taas kahden vuoden väliloikan maineikkaaseen göteborgilaisseuraan Frölundaan ennen NHL-uransa alkua.
Ulkomaille lähtiessään Artturi Lehkonen oli edelleen vasta 19-vuotias. Siirtymää helpotti isoveljen lähtö mukaan opiskelemaan Göteborgin yliopistoon. Isä Ismo kävi useasti katsomassa poikia ja aistimassa eurooppalaisen kiekkojättiläisen poikkeuksellista ilmapiiriä.
– Ilman sitä stinttiä, en usko, että Arsi olisi pystynyt murtautumaan Montrealiin pelaamaan. Siitä Frölundalle iso hatunnosto, ja uskon, että siitä Arsi on ikuisesti kiitollinen.
– Olin tosi vaikuttunut siitä, millä tavalla he marinoivat nuorista pelaajista NHL-lupauksia. Se on heille iso missio menestymisen ohella. He ovat vieneet sen sellaiselle tasolle, että se on jopa tärkeämpiä juttuja. Sen takia he ovatkin onnistuneet tekemään Euroopassa ehkä eniten NHL-pelaajia, Lehkonen kertoo.
Göteborgin kokemusten avulla Artturi oli heti valmis ottamaan paikan Montrealin NHL-miehistöstä, jossa hän on pelannut jo neljä täyttä kautta.
Puheluissa paljon muutakin kuin lätkää
Perheeseensä 25-vuotias Artturi on yhteydessä edelleen lähes päivittäin. Kun NHL:ssä on pelipäivä, vanhemmat tietävät odottaa soittoa jossain kohtaa.
– Normaalisti hän soittaa aina ennen peliä. Välillä hän juttelee äitinsä ja välillä minun kanssani. Aina ei pelistä puhuta, vaan siitä on vain tullut sellainen tapa. Joskus hän haluaa muuttaa rotaatiota ja soittaa ensimmäiseksi siskolleen ja sitten vasta meille, Lehkonen nauraa.
– Kyllähän me Arsin kanssa pelistä aina silloin tällöin puhumme. Varsinkin saunassa, kun hän on kesäisin täällä.
Valmentaja-isä on saanut poikansa kautta ainutlaatuisen ikkunan maailman kovimpaan kiekkoliigaan, jossa varsinkin 30 joukkueen hyvin erilaiset lähestymistavat yksittäisiin peleihin ja erilaiset pelitavat kiinnostavat häntä. Näistä Ismo ja Artturi puhuvat yleensä vasta pelien jälkeen.
– En halua koskaan sekoittaa tulevaa tapahtumaa, koska siellä ovat valmentajat sitä varten, Ismo Lehkonen sanoo.
– Jos minä rupean heittelemään jotain pelitavallisia ohjeita, niin sehän sotii aina sitä valmennustiimiä vastaan. Ristivetoa ei voi heittää nuoremmille tai kokeneemmillakaan pelaajille, hän lisää.
Timo Nummelinin viisaus jäänyt mieleen
Lehkosen perheessä vanhemmat ovat olleet siitä onnellisessa asemassa, että kaikki lapset ovat löytäneet intohimonsa jostain urheilulajista eikä näitä ole tarvinnut patistaa harrastuksiin. Kun se intohimo löytyy – on kyse sitten jostain urheilulajista, pianonsoitosta tai piirtämisestä – vanhempien on syytä hyppiä tasajalkaa, Lehkonen sanoo.
Perheen vanhemmilta on vaadittu ohjaamista lähinnä siinä, että nämä ymmärtävät hyvän ravinnon, levon ja harjoittelun merkityksen, jos haluavat päästä absoluuttiselle huipulle. Senkin jälkikasvu ymmärsi nopeasti.
Kaikissa perheissä asiat eivät näin helpolla luonnistu. Myös eväät harrastuksessa kehittymiseen ovat hyvin erilaiset. Sen Ismo Lehkonen on nähnyt omassa työssään nuorten parissa.
– Käyn Turun Varissuolla pikkupoikia auttamassa ja aina, kun astun sinne halliin maan alle, ajattelen, että jumaliste täältä on kyllä pitkä matka Torontoon tai Carolinaan tai Bostoniin, hän nauraa.
– Se ei ole mahdoton, mutta se vaatii vähän luovimista – aika paljonkin.
Jääkiekko on Suomessa siitä harvinainen laji, että siinä menestymällä moni on tienannut itselleen varsin hyvän elannon. Näihin rahoihin kiinni pääseminen on silti edelleen hyvin harvan etuoikeus, mutta kunnianhimon sokaisemia vanhempia alkaa näkyä kaukaloiden laidoilla yhä enemmän.
Lehkonen kertoo seuranneensa kehitystä jopa pelonsekaisin tuntein. Hän muistaa hyvin, millaisen viisauden hän on joskus oppinut turkulaiselta kiekkolegendalta Timo Nummelinilta.
– ”Numppa” sanoi aikoinaan tosi fiksusti, että hän kysyi lapsiltaan ainoastaan, oliko heillä ollut kivaa. Se on se, mitä vanhempien pitäisi kysyä lapsilta, oli laji mikä tahansa, Lehkonen painottaa.
Koulu käsi kädessä urheilun kanssa
C Moren kiekkotiimissä asiantuntijana Lehkosen tavoin toimiva Sami Kapanen kertoi syksyllä toisen viisauden: Kapanen painottaa aina nuorille pelaajille lukioon menemisen tärkeyttä. Siellä nuoret oppivat vastaanottamaan tietoa, mikä auttaa heitä myös urheilussa – omaksumaan valmennuksesta saatuja oppeja.
Lehkonen sanoo allekirjoittavansa tämän sataprosenttisesti. Opiskelu jää usein lupaavan urheilu-uran viedessä, mutta Lehkosen mukaan koulu ja urheilu kulkevat enemmän käsi kädessä kuin monesti ymmärretään.
– Lukioon mennessä, mitä paremmin pystyt keskittymään, sitä paremmin opit. Ja jos pärjäät koulussa se tuo sinulle muuhun elämään paljon itseluottamusta, Lehkonen tietää.
– Tiedämme, että uudella sukupolvella on vaikeuksia keskittymisen kanssa, ja se on yksi asia, jota pitää harjoitella ja opetella ihan pienillä askeleilla eteenpäin.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Millainen valmentaja, sellainen ilmapiiri
Sekä koulun että harrastusten hoitaminen kunnolla on nuorelta paljon vaadittu. Siksi Lehkonen painottaa, että liikunnan tulisi olla tuomassa energiaa, ei viemässä sitä. Tämän monet lasten ja nuorten kanssa toimivat valmentajat unohtavat.
– Muutenhan he ovat koko viikon punaisella. Siinä on koutseilla tosi paljon tasapainoilua, että he saavat pidettyä ryhmän innokkaana.
– Juuri eilen pidin kymmenelle valmentajalle luennon siitä, että pitäkää huoli, että ilmapiiri on aina hyvä. Se vaatii hirveästi tasapainoilua. Täytyy pystyä lukemaan siitä nuorisosta, mikä heidän sen päiväinen tarpeensa on.
– Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että on vähän tuurista kiinni, millaiseen valmennussysteemiin lapset putoavat. Millaisen valmentajan hän saa ja millaisen ilmapiirin valmentaja pystyy luomaan? Lehkonen pohtii.
Helpoin tie valmentajille on painaa laput silmillä kohti tuloksia. Silloin unohtuvat ilmapiiri ja lasten yksilöllinen huomioiminen.
– Ja eletään niiden viikonlopun tulosten kautta. Hyvä fiilis tulee viikonlopun menestymisestä tai sitten ollaan koko viikko pahalla fiiliksellä menestyksettömyydestä, Lehkonen tiivistää.
– Olen sitä katseltuani kallistunut tosi paljon siihen, että välttämättä kaikki valmentajat eivät ymmärrä koulua. Se ottaa nuorten pattereista tosi paljon pois. Sen takia se vaatii paljon siltä, joka on siellä nuorten kanssa pyörimässä.
