Kai Lehtinen soutamalla elokuvan kuvauksiin
Veikko Huovisen romaaniin perustuvassa elokuvassa Havukka-ahon ajattelija pääroolin esittänyt Kai Lehtinen kertoo näyttelemisen olevan "jatkuvaa prosessia" - ja työtä siinä missä mikä tahansa muukin duuni.
Kai Lehtinen ei elvistele. Hänen mukaansa elokuvan tekeminen on vain työtä. Havukka-ahon ajattelijan kuvausajan hän muistelee olleen "yhtä hulinaa", mutta palasi mielellään kuvaustunnelmiin. Kuvausten aikana Lehtinen eli hyvin askeettista elämää, joka tosin hänen omien sanojensa mukaan oli täysin normaalia elämää. Lehtinen asui mökissä, jossa ei ollut sähköjä. Kuvauksiin hän kulki soutamalla ja iltaisin kuvausten jälkeen souti takaisin mökilleen, laittoi saunan lämpeämään ja alkoi valmistautua seuraavaan päivään.
Lehtinen tunnetaan myös työstään WWF:n puolestapuhujana. Lehtiselle luonto on tärkeä ja sitä hän toivoo sen olevan muillekin. Eniten Lehtistä huolestuttaa luonnossa "paskaisuus". Ihmisen jälki näkyy joka puolella ja etenkin välinpitämättömyys, jolla luontoa kohdellaan.
Isot veljet rökittivät
Lapsuudestaan Lehtinen kertoo saaneensa itkemällä ja huutamalla huomiota, jonka jälkeen isot veljet rökittivät. Lehtinen oli perheen kuopus ja oppi isoilta veljiltään mitä kannattaa kokeilla ja mitä ei. Näyttelijä kertoi huomaavansa omista lapsistaan saman: Kuopuksen elämä on helppoa - seurata tarkasti mitä isommat tekevät ja ottaa oppia.
Lapsena Lehtinen ei koskaan kuulunut näytelmäkerhoihin. Näyttelijä muistaa olleensa vain kerran oppikoulussa Tähti Tiernapojissa. Näytteleminen siis astui kuvaan vasta myöhemmin.
Miltä näyttää Lehtisen omien lasten tulevaisuus, onko lapsilla suunnitelmia seurata isänsä jalanjälkiä ja onko luvassa yhteinen elokuva kuten John Travoltalla aikoinaan? Kuuntetele haastattelu!
Kainuussa vielä aitoja Pylkkäsiä
Havukka-ahon ajattelijan alkuperäisen tarinan on kirjoittanut Veikko Huovinen. Kai Lehtinen kertoi millaista oli tulkita Veikko Huvisen tekstiä Havukka-ahon ajattelijassa. Lehtinen kertoi yrittäneensä pitää tekstistä huolta ja ylisti Huovisen tapaa tehdä päähenkilö Pylkkäsestä "helppotajuinen ja positiivisesti naivistinen".
Kainuu on Lehtisen mukaan hieno paikka tehdä elokuvaa. Paikallisia ihmisiä hän kehuu todella ystävällisiksi ja kertoo että Kainuusta löytyy vielä aitoja "Pylkkäsiä". Kainuulaiset pitävät Lehtisen mukaan myös kiinni omasta jurosta tyylistään ja Lehtinen kehuukin Kainuulaisten olevan rehellistä väkeä!
Lehtisen kanssa elokuvassa näyttelevät mm. Hannu-Pekka Björkman ja Tommi Korpela, joista Lehtinen vitsaili ihmetellen "mistä ne juipit oli sinne työmaalle löydetty".
Miten Lehtinen reagoi kun Minna ja Milla sanovat häntä seksikkääksi? Kuuntele koko haastattelu!
Kai Lehtinen osa1
Kai Lehtinen osa 2
Kai Lehtinen osa 3
Miesystävä Radio Novalla lauantaisin klo 14-15
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää