Kahden pelaajan siirto käynnisti vihamyrskyn – urheilukentän seinästä paljastui kammottava näky

Daniel Anderssonin ja Johan Esplundin siirtyminen Ruotsin jääpallon pääsarjassa pelaavan AIK:n riveihin on kirvoittanut kammottavia reaktiota.

Andersson ja Esplund ovat kumpikin Villa Lidköpingin entisiä seuraikoneita. Välit Villa-kannattajiin kuitenkin tulehtuivat, kun keväällä julkistettiin kaksikon liittyminen AIK:hon.

Nyt kierrokset ovat lisääntyneet. Aftonbladet uutisoi, että padelkentille, joista Andersson ja muutama muu on vastuussa, on nyt tehty ilkivaltaa Villan kotiavauksen alla.

Kenttien seiniin on töherretty solvaavia graffititekstejä. Seinään on kirjoitettu myös sana "DÖ" eli "kuole" yhdessä pelaajien pelinumeroiden kanssa. 

Andersson kertoo saaneensa asian tietoon kollegaltaan tekstiviestitse. Hän alleviivaa, että ilkivalta vaikuttaa koko lajiin, padeliin, Lidköpingissä. Tapaus vaikuttaa myös paikkakunnalla asuviin Anderssonin ja Esplundin perheisiin.

– Minun vanhin tyttäreni on teini-iässä. Hän käyttää sosiaalista mediaa ja monia muita sovelluksia. Hänen ei täytyisi käyttää yhtään minuuttia puolustamassa isäänsä, Andersson sanoi.

Andersson oli ehtinyt laittaa luistimensa jo hyllylle, mutta hän on jälleen kehissä jääpalloilijana. 

– Lopetin pelaamisen kolme vuotta sitten. Minulla ei ole velvollisuutta ketään kohtaan. Sain mahdollisuuden satsata huipulle jälleen, ja tulin siitä syystä uhatuksi.

Andersson kertoo Villan tiedossa olevan, ketkä ihmiset ovat uhkauksien ja vihoittelun takana. Villa ei ole kuitenkaan hänen mukaansa tehnyt mitään asialle, vain ilmoittanut sanoutuvansa irti moisesta.

Aftonbladet kertoo kaiken kukkuraksi, että seuran edustajien on nähty tykkäävän ja kommentoivan kannustavasti sosiaalisen median postauksiin, joissa on toivottu Anderssonin ja Esplundin jalkojen murtuvan. 

– Kun seuran kapteeni ja viestintävastaavat tekevät niin, millaisia signaaleja se lähettää? Andersson kysyy.

Lue myös:

    Uusimmat