Kaarina Kivilahti: Opin edellisestä lamasta

Lehtikuva/Tea Karvinen
Lehtikuva/Tea KarvinenCopyright: MTV Oyj/Lehtikuva, 2009.
Julkaistu 04.05.2009 20:00

Yrittäjä ja seurapiirirouva Kaarina Kivilahti on pyörittänyt Boutique Kaarina K -vaate- ja kenkäkauppaansa Helsingissä jo 23 vuotta. Taloustaantuma ei masenna kokenutta yrittäjää, sillä hän on ottanut opikseen edellisen laman virheistä.

Talouden taantuma on toistaiseksi vaikuttanut omalla pääomalla pyörivän putiikin toimintaan vain hieman.

− Joskus tulee hiljaisempia päiviä, mutta on meillä ollut myös todella hyviä päiviä, Kaarina Kivilahti sanoo.

Hyvistä päivistä kertoo jotain myös se, että putiikin viime kuun myynti oli parempaa kuin pariin edellisvuoteen. Tärkeässä asemassa ovat kaupan kanta-asiakkaat, jotka ostavat taantumasta huolimatta.

− Olen myös valmistautunut tähän lamaan huomattavasti paremmin ja oppinut edellisestä, Kivilahti toteaa.

"Ihmiset harkitsevat enemmän"

Kaarina Kivilahti kannustaa asiakkaitaan harkitsemaan tarkkaan ostojaan.

− Ihmiset ovatkin nyt selvästi harkitsevaisempia ostoksissaan, Kivilahti tiivistää.

Yrittäjä muistuttaa, että laadukas vaate on hinnastaan huolimatta pitkäaikainen ja kestävä sijoitus. Hyvällä huoltamisella ja hoidolla vaate voi kestää jopa vuosikymmeniä.

− On myös ekologista ostaa laatua, Kaarina Kivilahti muistuttaa kuluttajia.

Hän tilaa putiikkinsa tuotteet aina varman päälle.

− En koskaan tilaa mitään rumaa, vaikka se olisikin muotia, tunnettu seurapiirirouva kertoo.

Lue myös:

Satu Silvon ravintolassa entistä enemmän asiakkaita

Niina Kurkisen liikkeessä kauppa käy taantumassakin

Juhani Merimaa: Ravintolabisneksessä taantuma näkyy viiveellä

Tuoreimmat aiheesta

Studio55