Kaapo Kakko laitettu erikoisvartiointiin MM-kisoissa? Tanskan NHL-hyökkääjältä vihjailevaa tekstiä

Leijonat palaa kahden päivän huilitauon jälkeen kaukaloon, kun jääkiekon MM-kilpailussa se kohtaa torstain iltaottelussa Tanskan. Turnauksen kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla aloittanut Tanska saapuu taistoon pirteällä otteella, sillä se kaatoi edellisessä kamppailussa Iso-Britannian peräti lukemin 9-0.

Viime vuoden kisoissa Tanska oli yllättävän kova vastus Leijonille, sillä joukkueiden keskinäinen vääntö kääntyi tanskalaisille 3-2. Tuolloin ratkaisu oli dramaattinen: ottelun voittomaali syntyi kolmannen erän viimeisillä minuuteilla.

Tanskan joukkueen isoihin nimiin kuuluva NHL-hyökkääjä, Ottawa Senatorsin Mikkel Bödker muistaa yhä elävästi viime vuoden kokemuksen.

– Se antaa meille vähän itseluottamusta. Meillä on kaikki mahdollisuus kaataa Suomi, Bödker ennakoi C Morelle illan ottelun alla.

Tämän kevään kisoissa Leijonien riveissä erityisesti 18-vuotias superlupaus Kaapo Kakko on takonut hirmuista jälkeä.

Tämä ei ole jäänyt huomioimatta myöskään Tanskan leirissä.

– Nuori kaveri (Kakko) on tehnyt vaikutuksen. Meidän täytyy pitää häntä silmällä. Toivottavasti pystymme pysäyttämään hänet, Bödker maalailee.

Videolla lisää Mikkel Bödkerin fiiliksiä tulevasta Suomi-Tanska pelistä.

Lue myös:

    Uusimmat