JVG:n piti esiintyä jäähalleissa ja festareilla, 30 keikkaa peruuntui hetkessä – näin Jare ja VilleGalle viettävät pakkolomaa: "Turha alkaa masentua liikaa"

JVG esiintyy tänään ennennäkemättömässä virtuaalivapussa – kaksikko kertoo keikasta ja korona-kevään kuulumisistaan 9:59
Miten Jare ja VilleGalle pärjäävät rahallisesti, kun keikat peruuntuivat? Entä millaisista tappiosummista puhutaan? Katso video!

JVG:n piti tehdä tänä keväänä iso konserttikiertue, mutta se peruuntui koronapandemian vuoksi.

Räppärikaksikko JVG eli Jare Ja VilleGalle heittävät poikkeuksellisen vappukeikan koronakriisin keskellä. Suosikkiräppärit esiintyvät virtuaalisessa livekonsertissa, jonka jokainen voi katsoa omalla kotisohvallaan. MTV Uutiset Live

näyttää keikan alun suorana kello 19 lähtien.

JVG ei ole ollut hetkeen keikoilla, sillä he joutuivat perumaan ison keikkakiertueensa koronapandemian vuoksi ja nyt myös kesän festarikeikkoja on peruttu. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla tiedotustilaisuudessa, ettei yli 500 hengen yleisötapahtumia ole syytä järjestää heinäkuun loppuun saakka.

– Tämä on ollut erilaista aikaa. Olemme Jaren kanssa kymmenen vuotta paahtaneet täysiä menemään ja nyt tulee pakkoloma. Me olemme yrittäneet ottaa sen positiivisesti vastaan. Olemme levänneet ja ulkoilleet, jopa soitelleet kavereille, joille ei tule välttämättä soiteltua, VilleGalle kertoo.

Räppärikaksikko kehottaa kaikkia pitämään positiivisen mielen yllä.

– Uskon, että sitten kun asiat selkenee, pääsemme takaisin keikoille ja ihmiset pääsevät pitämään hauskaa. Tämä on nyt hetki ja tälle ei voi mitään. Turha alkaa masentua liikaa, VilleGalle jatkaa.

Supersuosittu JVG on vuodesta toiseen ollut useamman festarin pääesiintyjä, joten keikkapalkkiot huitelevat kymmenissä tuhansissa euroissa per festarikeikka.

– Laskimme, että kiertue ja kesä, niin varmasti yhteensä 30 keikkaa jää tekemättä, Jare kertoo.

Miten Jare ja VilleGalle pärjäävät rahallisesti, kun keikat peruuntuivat? Entä millaisista tappiosummista puhutaan? Katso video!

Koe keikka virtuaalitodellisuudessa tai seuraa suoraa lähetystä täältä. MTV Uutiset Live näyttää keikan alun suorana klo 19 lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat