Juventukselle kova tuomio – lentää kokonaan pihalle eurokentiltä

Italialainen jalkapallojätti Juventus ei pelaa ollenkaan ensi kaudella eurokentillä.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA ilmoitti päätöksestään perjantaina. Juventus rikkoi niin sanottuja FFP- eli reilun kilpailun taloussääntöjä.

Juventukselle langetettiin myös 20 miljoonan euron sakot. Tästä 10 miljoonaa on ehdollista sakkoa, joka astuu voimaan, mikäli Juventuksen taloustiedoista paljastuu uusia väärinkäytöstapauksia vuosien 2023–25 välisenä aikana.

Kilpailukielto tarkoittaa sitä, että Juventus ei osallistu ensi kaudella Euroopan konferenssiliigaan. Korvaava seura on hyvin todennäköisesti Fiorentina, joka sijoittui viime kaudella Italian Serie A:ssa kahdeksanneksi.

UEFA aloitti Juventukseen liittyvän tutkinnan viime joulukuussa. Selvitys liittyi pelaajien rekisteröintioikeuksista saatuihin tuloihin vuosien 2019–21 välisenä aikana.

Tutkimus osoitti, että Juventus oli korjaillut tasettaan virheellisten siirtokorvauskirjausten avulla.

Juventus ei pystynyt täyttämään FFP:n eli reilun kilpailun taloussääntöjen niin sanottua ”nollatulosvaatimusta”.

Juventus sai jo aiemmin Serie A:han liittyvän rangaistuksen, kun siltä vähennettiin 15 sarjapistettä. Italian jalkapalloliitto muutti lopulta rangaistusta niin, että Juventukselta vähennettiin kymmenen pistettä.

Pudotuksen myötä Juventus tipahti Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle, aina sijalle seitsemän.

Lue myös:

    Uusimmat