Juha Tamminen on valokuvannut jalkapalloa 70-80-luvun taitteesta alkaen niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Suomessakin. Suomen hän ei uskonut selviytyvän EM-kilpailuihin hänen elinaikanaan. MTV Uutisten haastattelussa Tamminen paljastaa, millaisia persoonia jalkapallolegendat Pelé ja Maradona oikein ovat.
Heti alkuun Tamminen pahoittelee, ettei hänellä ole tarjota kahvia toimittajalle ja kuvaajalle, koska hän ei sitä juo. Sen sijaan matea löytyisi. Saisiko olla?
Pöytään ilmaantuu veikeän muotoinen kuppi täynnä kevyesti höyryävää matejuomaa ja matepuun lehtiä. Keskeltä törröttää metallipilli. Maailmalla on uutisoitu jalkapalloilijoista ainakin Lionel Messin, Luis Suárezin ja Neymarin vannovan maten nimeen. Tarkemmin ajateltuna Argentiinassa ja Uruguayssa suositun juoman nököttäminen pöydällä tuntuu lähes itsestäänselvältä, kun ottaa huomioon kenen kotona ollaan.
Vaikka Tamminen on kolunnut maailmaa kansainvälisten tähtipelaajien seurassa, on hän kuvannut runsaasti myös liigakentillä ja Suomen maajoukkueen matkassa. Siispä kysytään heti alkuun tunnelmat Huuhkajien suorituksesta ja EM-otteluihin pääsemisestä.
– Täytyy hattua nostaa. Pojat hoiti sen tosi ammattimaisesti ja kylmänrauhallisesti, Tamminen kehuu.
– Joskus olen sanonut, että tuskin elän niin pitkälle, että näen tämän päivän. Kyllä elin, ja siitä olen onnellinen, että Gunnar sai nähdä tämän!
Tamminen viittaa maajoukkueen huoltajalegendaan, 79-vuotiaaseen Gunnar Yliharjuun, jolle tasavallan presidentti Sauli Niinistö ojensi henkilökohtaisesti kutsun itsenäisyyspäivän Linnan juhliiin. Tamminen tuntee Yliharjun vuosikymmenten takaa ja tarinoita riittäisi.
Hämeenlinnassa nykyisin asuva jalkapallovalokuvaaja on tehnyt komean uran niin Suomessa kuin maailmallakin kuvaten jalkapalloa 70-80-luvun taitteesta alkaen. Suomessa hänen kuviaan ostivat esimerkiksi Veikkaaja ja Futari. Puolet vuodesta hän asui Latinalaisessa Amerikassa noin 25 vuoden ajan, joten valtameren toisella puolen pelaavat jalkapallotähdet tulivat tutuiksi.
"Laskin kameran, ja samalla pallo olikin maalissa!"
Voisi kuvitella, että kaikkien muistojen ja tarinoiden seasta ikimuistoisimman ottelun tai maalin poimiminen olisi mahdoton tehtävä, mutta ei. Tammisen suusta vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Muisto on karvas, ja liittyy Meksikon MM-kilpailuihin vuonna 1986, tarkalleen ottaen Argentiinan ja Englannin väliseen otteluun ja argentiinalaispelaaja Diego Maradonan kuuluisaan, mutta myös kiistanalaiseen maaliin.
– Muistan elävästi sen hetken, kun tuli tämä "Jumalan käsi." Seurasin tilannetta, ja katsoin että Steve Hodge pistää pallon yli. Laskin kameran alas ja samalla hetkellä pallo on maalissa. Eihän kukaan tajunnut, miten se sinne meni!
Maradonan tekemä maali meni pelaajan käden kautta, mutta hän myönsi asian vasta jälkikäteen. Argentiina voitti ottelun 2–1, eteni välieriin ja lopulta voitti maailmanmestaruuden.
Ottelun toisesta, niin ikään Maradonan tekemästä Argentiinan maalista Tamminen sai kokonaisen kuvasarjan. Myöhemmin kyseinen soolomaali valittiin kansainvälisen jalkapalloliiton äänestyksessä kaikkien aikojen maaliksi. Kuvasarja kompensoi harmitusta siitä, ettei ensimmäisestä maalista saanut kuvaa.
Lue lisää: Maali joka ei ollut maali, puraisu, jumalan käsi – muistatko nämä jalkapallon MM-kisojen skandaalit?
Pelén viiden minuutin haastattelu venyi puolituntiseksi
Etelä-Amerikassa Juha Tamminen pääsi ottelujen lisäksi kuvaamaan jalkapallolegendoja myös kulisseissa. Meksikon kilpailujen aikana Iltalehti keksi pyytää brasilialaispelaaja Pelén haastattelua, johon toivottiin myös kuvaajalta kuvaa, jossa Pelé lukisi Iltalehteä.
– No sehän ei ollut helppoa. Pelé oli toki kisoissa, mutta eri asia miten hänet sieltä löytää, Tamminen puuskahtaa.
Tamminen yhdisti voimansa ruotsalaistoimittajan kanssa, ja he pyysivät pelaajan haastattelua yhteisvoimin. Ensimmäisenä päivänä ei onnistunut, mutta toimittaja-kuvaajia pyydettiin palaamaan seuraavana päivänä, ja niin he tekivät. Luvattu viiden minuutin haastattelu venähti lopulta puolituntiseksi, kun pelaaja innostui juttelemaan.
Hurjalta kuulostanut kuvatoivekin saatiin toteutettua. Lopulta Iltalehdessä julkaistiin kuva, jossa Pelé todella luki suomalaista iltapäivälehteä keskittynyt ilme kasvoillaan.
Diego Maradonan haastattelun Tamminen sai vuonna 1985 Napolissa, jossa jalkapalloilijan maine oli niin kova, että häne ei juuri voinut liikkua ulkosalla.
– Liikenne on tukossa kolmen korttelin säteeltä, jos hänet jossain liikennevaloissa nähdään. Ihan kivalta hän siinä tuntui, ja myöhemminkin muutamaan otteeseen näimme. Hän oli tottunut olemaan keskipisteenä. Pelé oli erilainen, ehkä siksikin että oli vanhempi, Tamminen kuvailee.
– Kun olet tuollaisessa tilanteessa, käytännössä Jumalasta seuraava niin et sä voi lähteä tuosta noin vaan kadulle enää, Tamminen hymähtää.
Maradonan personal trainerin Fernando Signorini kanssa Tamminen ystävystyi kyseisellä Napolin matkalla niinkin hyvin, että miehet pitävät edelleen yhtä whatsappin välityksellä. Signorini tuli hiljattain tutuksi suurelle yleisölle Maradonasta julkaistun dokumenttielokuvan myötä.
Riossa stadionin vartijat kysyivät lehdistökortin sijaan kuulumisia
Urheilukuvaaminen on muun valokuvaamisen ohella muuttunut valtavasti vuosikymmenten saatossa. Kuvaajien määrä on kasvanut ja vauhti koventunut teknologiakehityksen myötä.
– Kun siirryttiin filmistä digiin, kaikki muuttui aivan täysin. Kuvat pitää saada nykyisin eteenpäin samantien.
Tamminen muistelee, miten "kuvapojat" hakivat filmirullia kuvaajilta kesken otteluiden kehitettäviksi.
Brasiliassa asuessaan Tamminen vietti valtavan paljon aikaa Rio de Janeiron maineikkaalla jalkapallostadionilla Maracanãlla. Tamminen oli paikallisille niin tuttu näky, että sisään mennessään stadionin vartijat kysyivät häneltä lehdistökortin sijaan kuulumisia.
– Eihän siellä muita ulkomaalaisia käynyt kuvaamassa joka viikko, vain minä.
Valtava digitointiurakka kesken
Nykyisin Tammisen ajasta suuren siivun vie kuvien digitointiprojekti. Hän pyrkii siirtämään kaikki noin 140 000 filmikuvaansa digitaaliseen muotoon. Monia kuvia hän myös jakaa Twitterissä, jossa hänellä on suuri kansainvälinen seuraajajoukko. Tekstit hän kirjoittaa usein espanjaksi tai portugaliksi, silloin tällöin myös englanniksi tai suomeksi aiheesta riippuen.
Jos Tamminen ei tunnista kaikkia kuvissa olevia henkilöitä, tiedonsaannissa ei kestä kauaa. Kun kuva on julki Twitterissä, joku maailmalla osaa hetkessä kertoa kuvassa esiintyvien ihmisten nimet.
Näin kävi myös vuonna 1984 Etelä-Chilessä otetun kuvan kanssa. Paikalliset lapset halusivat Tammisen ottavan kuvan heistä. Niinpä kuvaaja otti kuvan kahdesta pienestä pojasta, jotka halasivat toisiaan ja poseerasivat innokkaasti. Tamminen latasi kuvan Twitteriin, mistä kyseiset pojat sen löysivät. He vastasivat kuvaajalle lähettämällä samanlaisen kuvan, jossa he poseeraavat yhdessä tismalleen samassa asennossa ja samassa paikassa, mutta nykypäivänä, yli 35 vuotta vanhempina.
– Minulla on kymmeniä tuhansia kuvia, jotka ovat maanneet mapeissa 20–30 vuotta. Osaa kukaan ei ole koskaan nähnytkään. Nyt kun ne saa nettiin, niin niitä nähdään ympäri maailman, Tamminen iloitsee.
