Julle, 14, ajaa 400-hevosvoimaisella Porschella miesten seassa – ja isäänsä vastaan
Porsche GT3 Cup -sarjan osakilpailussa Alastarolla nähtiin mielenkiintoinen asetelma, kun Julle Laivola ja Ari-isä kilpailivat täysiverisillä rata-autoilla toisiaan vastaan.
Porschen korkeimman tason kilpasarjassa GT3 Cupissa debytoi vasta 14-vuotias Julle Laivola. EKO Race -tallin autolla debytanttikortin turvin ajanut Laivola on sarjan kaikkien aikojen nuorin kuljettaja.
Varikolla jo pikkupojasta
Kilpasarjassa ajaa myös Laivolan isä Ari Laivola, joka osallistui samaan lähtöön poikansa kanssa. Ari Laivola tunnetaan niin ralli- kuin rata-automiehenä ja kokemusta on karttunut aina MM-tason osakilpailuja myöten. Vanhempi Laivola onkin tutustuttanut poikansa moottoriurheilun maailmaan jo nuorena.
– Olen ollut melkein koko elämäni täällä radalla mukana, nuorempi Laivola sanoo.
Janakkalalainen aloitti kilpauransa tämän vuoden alussa V1600-luokassa, jossa hän ohjastaa Honda Civiciä. Kyseessä on vakioautosarja, jossa ajetaan ratakäyttöön muokatuilla autoilla. Vakiota on käytännössä vain moottori.
– Itse olen saanut täysin päättää, mitä harrastan. Moottoriurheilu on kiinnostanut aina ja onneksi pääsin nyt tällä kaudella jo ajamaan kilpaa. Isältä tulee hyviä vinkkejä ja ohjeita, ja erittäin mielelläni niitä kuuntelen. Sitten kun kypärä vedetään päähän, niin totta kai isä pitää päihittää, Laivola sanoo GT3 Cup -sivuston haastattelussa.
Ihan kylmiltään Laivola ei Porsche 911 GT3 Cup Type 997 -kilpurinsa puikkoihin hypännyt, vaan huomattavasti Civiciä tehokkaampaan autoon oli tutustuttu jo aiemmin.
– Toukokuussa kävimme testaamassa samanlaista Porschea täällä Alastarolla, mutta tämä oli ensimmäinen kisalähtöni. Onhan se suht koht nopea auto, mutta kunpa siihen olisi vielä kunnon kuski, hän nauraa.
Epäonnea matkassa
Sijalta kymmenen ensimmäiseen lähtöön startanneen Laivolan Porsche-debyytti jäi reilun seitsemän kierroksen mittaiseksi vaihdelaatikon öljyjen valuttua radalle. Sarjassa ajettiin myös toinen lähtö, mutta Laivolan Porschea ei sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta saatu kisakuntoon, eikä nuortamiestä nähty enää radalla.
– Kyllähän se harmittaa, että en päässyt toiseen lähtöön mukaan. Mekaanikot yrittivät kovasti saada auton korjattua, mutta se sylkäisi öljyt pihalle aina, kun iski kolmosvaihteen silmään, Laivola kuvaili epäonneaan sarjan verkkosivuille antamassaan haastattelussa.
Ari Laivola saavutti sijat 6 ja 8.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää