Julkisuuteen rytinällä pongahtanut Bess ei ole jättänyt kokonaan toista työtään: "Jäänyt vähemmälle, mutta onnistuu"

Bess kertoo mielenterveyshaasteistaan: ”Hain apua ja olen nyt parempi itselleni ja muille” 5:42
Bess kertoo avoimesti mielenterveyshaasteistaan matkalla artistiksi.

Uuden Musiikin kilpailusta alkuvuonna julkisuuteen singahtaneen Bessin  kisakappale Ram pam pam on ollut vuoden striimatuin Suomessa levyttävän naisartistin kappale.

Musiikki on aina ollut Bessin intohimo. Moneen ehtineen naisen taskussa ovat niin ammattimuusikon paperit kuin parturi-kampaajankin pätevyys. Hän ei ole täysin jättänyt hiusammattilaisen työtään, vaikka musiikkihommat ovat vieneet mukanaan.

– Nyt tietysti vähemmän olen ehtinyt tehdä muita hommia. On tietysti ihana juttu, kun saa tehdä täysipäiväisesti musaa. Mutta edelleen, jos joku tarvitsee hiustenleikkausta, niin onnistuu, Bess sanoi Viiden jälkeen lähetyksessä.

Video alla: Bess ammentaa rakkaudesta: "Elämän ainoa tarkoitus"

Laulaja Bess:"Rakkaus on elämän ainoa tarkoitus" 0:41


Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat