Jukka Virtanen tänään 80 vuotta

Viihteen monitoimimies Jukka Virtanen täyttää tänään 80 vuotta.

Jukka Virtanen on uransa aikana esiintynyt televisiossa monissa koko kansan suosikeissa, kuten Levyraadissa.

Virtanen muistetaan myös muun muassa kirjailijana, suomentajana, runoilijana, toimittajana ja sanoittajana.

Vuodesta 1960 viime vuoteen saakka Virtanen on esiintynyt useissa elokuvissa, kuten useissa Uuno Turhapuro - ja Vääpeli Körmy -elokuvissa.

Miehen tuorein elokuvaesiintyminen oli Mika Kaurismäen teoksessa Tie pohjoiseen.

Virtanen on myös ohjannut monia elokuvia.

Useita palkintoja

Virtanen on saanut monia palkintoja uransa aikana. Hänet palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla vuonna 2012.

Aiemmin mies on saanut muun muassa Musiikki & Media -palkinnon suomalaisen populaarimusiikin hyväksi tehdystä työstä vuonna 2001, Viihteen erikois-Venlan elämäntyöstä vuonna 2002 ja Juha Vainio -palkinnon vuonna 2008.

Jukka Virtasen poika Ville Virtanen seuraa isänsä jalanjälkiä, ja hänkin on tullut suomalaisille tunnetuksi useista elokuvista ja tv-sarjoista sekä teatterin näyttämöltä.

Myös Ville on kunnostautunut ohjaajana, käsikirjoittajana ja kirjailijana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat