Jeesusta suurelokuvassa näytellyt Jaakko Ohtonen kertoo, että produktiossa vallitsi hyvä henki.
Ohjaaja Mel Gibsonin kaksiosaisen The Resurrection of the Christ -elokuvan kuvaukset ovat päättyneet.
Pääroolissa näytellyt suomalainen näyttelijä Jaakko Ohtonen käsittelee yhä, mitä hänelle on tapahtunut.
– Tilannehan on ihan absurdi. Tämä on iso tapahtumaketju, jota käsittelen vielä henkilökohtaisesti.
Ohtonen kertoo, että elokuvan teko oli hänelle kokemus, joka muutti häntä ihmisenä.
– Kasvoin paljon näyttelijänä, mutta se myös muutti minua ihmisenä kokonaisvaltaisesti, Ohtonen kertoo.
Lue gaalan tunnelmista lisää: Pohjoismaiset elokuvat halutaan Hollywoodin säihkeisiin, ruotsalaislegenda Lena Olin uskoo, että se on jo tapahtumassa
Donald Trump on nimennyt Mel Gibsonin erikoislähettilääkseen, lisää aiheesta täältä: Trump nimitti näyttelijäkolmikon "Hollywoodin erikoislähettiläikseen" – tätä se presidentin mukaan tarkoittaa
"Tuntuu samalta kuin kysyisi, miltä tuntui syntyä"
Jeesuksen rooli oli Ohtoselle hyvin kokonaisvaltainen. Asia pyöri hänen mielessään aamusta iltaan.
– Se oli ensimmäinen asia, jota olen ajatellut, kun olen herännyt aamulla, ja viimeinen, kun olen mennyt nukkumaan. Yöllä näin unia aiheen tiimoilta.
Kysymykseen, miltä tuntui näytellä Jeesusta, oli Ohtosen vaikea vastata.
– Kysymykseen vastaaminen tuntuu vähän samalta kuin vastaisi kysymykseen, miltä tuntui syntyä.
Asiasta puhuminen herkistää

Suuren elokuvatuotannon työryhmä oli valtava. Paikalla saattoi esimerkiksi olla satoja avustajia. Tästä huolimatta Ohtonen koki, että työryhmässä vallitsi hyvä henki.
– Koin oloni todella rakastetuksi koko prosessin ajan. Minua melkein herkistää se, kun puhun työryhmästä, Ohtonen kertoo.
Ohtonen kertoo, että hän halusi päivittäin tehdä työryhmän olon turvalliseksi. Tähän kuului myös huumorin viljely.
– Voidaan pitää hauskaa, vaikka tehdäänkin tärkeää ja mullistavaa elokuvaa.
Ihmisten määrä oli myös Ohtoselle uutta, vaikka hän on työskennellyt aiemmin Netflixin produktioissa.
– Siirtymä isoon elokuvatuotantoon tuntui samalta kuin miltä minusta tuntui, kun siirryin suomalaisesta tuotannosta Netflixin tuotantoon.
Suuri elokuvatuotanto näkyy esimerkiksi lavastuksen ja puvustuksen laadussa. Massiiviset resurssit ovat Ohtosen mielestä ihana asia.
– Se on valtavan iso lahja näyttelijäntyölle.
