Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 kuvattiin liikkuvassa junassa – Cannesissa kymmenminuuttiset aplodit: "Tämä kertoo kohtalosta"

Juho Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla lauantaina iltapäivällä. Näytöksen päätteeksi kuultiin kymmenminuuttiset aplodit. Se ei ole Cannesissa aivan tyypillistä, muttei tavatontakaan.

Maailman tärkeimmille elokuvajuhlille oli matkustanut tekijöiden ydinryhmä sekä muiden muassa Rosa Liksom, jonka samannimiseen romaaniin elokuva perustuu. Juhlavuutta korostaa tilanteen poikkeuksellisuus: viimeksi suomalaiselokuva on päässyt Cannesin kilpasarjaan kymmenen vuotta sitten. Aki Kaurismäen Le Havre ei voittanut palkintoja.

Hytti nro 6 oli järjestyksessä kahdeksas kilpasarjan 24 elokuvasta. Toistaiseksi on nähty esimerkiksi Paul Verhoevenin ja Sean Pennin uudet ohjaukset. Alkavalla viikolla nähdään sekä konkarien, kuten Wes Andersonin ja Jacques Audiardin sekä tulokkaiden, kuten Julie Ducornaun uutuudet.

Sunnuntaina oli Hytin kansainvälisen lehdistötilaisuuden vuoro. Ohjaaja ja pääosaa esittävä Seidi Haarla avautuivat edellisen päivän tunnelmista.

–  En tiedä, miltä minusta tuntui. Kävin mielessäni läpi mukavia muistoja kuvauksista. Muuten olisin ollut kauhuissani vain ajatellessani, mitä yleisö elokuvasta ajattelee, Kuosmanen sanoi. 

Läsnä Lumiere-salissa oli myös Cannesin tuomaristo, jota johtaa Spike Lee. Haarla kuvaili näytöstä omasta näkökulmastaan yhdistelmäksi elokuvan katsomista, sen juhlistamista sekä yli vuosi sitten viimeksi kokoontuneen työryhmän jälleennäkemistä. 

–  Jokainen kauniista, hikisistä ja törkyisistä kuvauspaikoistamme oli läsnä hetkessä, mutta täällä Cannesissa kaikki ovat pukeutuneet niin juhlavasti, Haarla pohti. 

Elokuva kohtalosta 

Lehdistötilaisuutta vetänyt Caroline Vié kysyi ohjaajalta, onko Hytti nro 6 road movie. Tämä vastasi kyllä.

–  Autossa tapahtuvalla road moviella, joka kertoo vapaudesta, ja junaelokuvalla on iso ero, Kuosmanen täsmensi. 

–  Tämä kertoo kohtalosta. Hyppäät junaat ja kohtaat, mitä vastaan tulee. Tämä road movie kertoo enemmän asioiden hyväksymisestä kuin vapauden tunteesta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Elokuvan ytimessä on Haarlan näyttelemän suomalaisopiskelija Lauran ja Juri Borisovin esittämän, ehkä vaarallisen Ljohan jännite. Matka yhteisessä hytissä on pitkä. Kuosmanen tiivisti perusasetelman: kun elokuvassa on kaksi ihmistä pienessä hytissä, katsoja arvailee oitis, seuraako rakkautta vai tappaako toinen toisen.

–  En ollut kiinnostunut kummastakaan vaihtoehdosta. Halusin käsitellä ihmisten välistä yhteyttä, ohjaaja pohti. 

–  Ajattelin heitä enemmän sisaruksina, tai kuin lapsina. Halusin kuvata kohtaamista, jota miettii vielä kauan myöhemmin.

Tuhansia kilometrejä junassa

Hytti nro 6 kuvattiin tuotantoa varten vuokratuissa junissa Venäjällä alkukeväästä 2020, juuri ennen pandemiaa. Tuottaja Jussi Rantamäki kertoi, että liikkuvassa junassa kuvaaminen oli ainoa tapa, jolla elokuva haluttiin tehdä. 

–  Parempi idea paperilla kuin käytännössä, ohjaaja Juho Kuosmanen vastasi naurahtaen kysymykseen junakuvausten haasteista. 

–  En voinut olla samassa tilassa, koska oli niin ahdasta. Haluan nähdä näyttelijät omin silmin, mutta nyt jouduin seuraamaan heitä monitorin välityksellä hytistä numero seitsemän. 

Kuosmanen mainitsi, että kuvauspaikkoja etsiessään ja kuvausten aikana hän ja kuvaaja J-P Passi matkustivat raiteilla yhteensä yli 25 000 kilometriä.

Itse kuvaukset olivat monella tapaa unohtumattomat, ohjaaja kuvaili.

–  Emme vain tehneet elokuvaa matkasta, vaan teimme myös matkan, hän sanoi. 

–  Jos elokuvasta olisi tullut huono, meille olisi ainakin jäänyt tämä kokemus. 

Cannesin elokuvajuhlien palkinnot jaetaan lauantaina 17. heinäkuuta. Aiemmin Suomesta on Cannesin kilpasarjaan päässyt viisi elokuvaa. Palkinto Suomeen on tullut vain kerran: Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä sai kakkospalkinnon, Grand Prix’n, vuonna 2003.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kriitikoilta kehuja

Kansainvälisen elokuvabisneslehdistön tärkeimpiä julkaisuja ovat Cannesin aikana päivittäin ilmestyvät Hollywood Reporter, Screen ja Variety. Niiden kriitikoiden näkemykset Hytti nro 6:sta ovat keskimäärin positiivisia, mutta eivät yhteneväisiä.


Varietyn kriitikko Jessica Kiang oli täysin myyty. Enemmän runsaan yksityiskohtainen muisto kuin elokuva, hän kuvailee arviossaan ja kutsuu Hytti nro 6:tta ihanaksi. Kehuja saivat erikseen pääosien Seidi Haarla ja Juri Borisov.


Myös Hollywood Reporterin Scott Feinberg ylisti Hyttiä kolumnissaan, piti sitä varteenotettavana Kultaisen palmun voittajaehdokkaana ja povasi Oscar-ehdokkuutta. Feinberg myös kertoi tarkkailleensa Spike Leen johtaman tuomariston reaktioita ja kirjoitti nähneensä ainakin Maggie Gyllenhaalin ja Jessica Hausnerin osallistuneen aplodeihin loppuun asti.


Hollywood Reporterin varsinainen kriitikko David Rooney oli aavistuksen maltillisempi ja kuvaili elokuvaa oudoksi mutta hurmaavaksi. Screenin Jonathan Romney aloitti varauksellisemman arvionsa toteamalla elokuvan olevan miellyttävä ja mukaansatempaava, mutta kovin kevyt tavoitellakseen vakuuttavasti Kultaista palmua. Näistä hahmoista tekee kiinnostavia olosuhteet ja tila, jonka he jakavat, Romney pohtii.


The Guardianissa Iso-Britannian tärkein kriitikko Peter Bradshaw antoi neljä tähteä ja määritteli hurmaavaksi kutsumansa elokuvan suomalaiseksi mukaelmaksi menestysdraamasta Rakkautta ennen aamua. Le Film Francais -lehden kriitikkotaulukossa tärkeät ranskalaiskriitikot antoivat elokuvalle pääasiassa kolme ja neljää tähteä vastaavia arvosanoja. Kultaisen palmun arvoiseksi – taulukossa täysiä pisteitä markkeeraa palmunlehvä – sitä ei taulukossa kukaan nostanut. 

Lue myös:

    Uusimmat