Juoksutti poikaa alasti, puukotti sohvaa – Junnu Vainion elämäkerta paljastaa juopponeron aiheuttaman perhehelvetin

"Juha oli kännissä sika"– Junnu Vainion elämäkerta paljastaa väkivaltaisen juopponeron 3:36

Juha Vainiosta julkaistu Junnu Vainio – Sellaista elämä on (Docendo) -elämäkerta paljastaa sanoittajasta uusia puolia.

Tuhansien laulujen Junnu täyttäisi tänä vuonna 80 vuotta. Rakastetun sanoittajamestarin Juha Vainion (1938–1990) elämä ja teot kerrotaan ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja salailematta.

Kansansaduistakin tutun myyttinen kuva toteutuu Juhan elämässä: hän nousi tähtiin, lankesi alkoholipirun pauloihin kamppaili vahvasti ja väänsi pirulta niskat nurin.

– Juha oli kännissä sika, sanoo Päiviö Pyysalo suorasukaisesti.

– Piti olla käden ulottuvilla aina viinapullo. Ei se sitä sinne piilottanut vaan sen piti olla käden ulottuvilla, kertoo Taina Vainio

– Junnu osas kännissä käyttäytyy huonosti. Oli silloin sillai kuin alkoholisti on katkera. Se osasi olla vittumainen, mutta aina se pyysi anteeksi huonoa käyttäytymistään, Vesa-Matti Loiri kertoo kirjassa.

Samaan hengenvetoon Loiri ylistää Junnun sanoituksia.

– Junnun maailma oli niin lavee. Mähän ymmärsin sen vasta kun aloin tekee Junnusta levyjä, että miten vitun paljo se on salakuljettanut asiota teksteihin, sellaisia mitkä merkitsee ihmisille. Junnu kirjoitti itsestään, lisää Loiri.

Suomalaisten sielujen tulkki

Vainion merkitystä ja hänen sanoitustensa salaisuutta on selvitetty kymmenillä haastatteluilla. Kaikki haastateltavat korostavat sanoitusten nerokkuutta, rehellisyyttä ja sävellysten kauneutta.

Alkoholismi meni niin pitkälle, ettei Juha pystynyt hoitamaan sovittuja töitä. Hyvät ystävät tulivat avuksi, eivätkä tekstintekijän maine ja työtehtävät menneet karille. Jaakko Salo tiukassa tilanteessa viimeisteli tai suorastaan kirjoitti merkittävän osan Junnun sanoittamiksi merkityistä teksteistä.

– Junnu osasi kirjoittaa suuria tarinoita, mutta samalla jättää tilaa kuuntelijoille. He saivat täyttää tarinan aukot. Junnu teki ikään kuin raamit sille, että kuuntelija täyttää tarinan omalla elämällään, kertoo Vexi Salmi kirjassa.

Ääneen pääsevät Junnun vaimot, rakastajat, lapset, sisarukset, ystävät, siipeilijät ja häneen hullaantuneet. Kirjan sivuilla kohdataan niin Remu Aaltosen, Vesku Loirin ja Katri Helenan kaltaisia julkkiksia kuin lähibaarin karaoketähtiäkin. 

Väkivaltainen perhehelvetti

Juhan ensimmäinen vaimo Taina Vainio kertoo kirjassa tarinan siitä, kuinka mies pääsi ensimmäisen kerran eroon viinasta.

– Meillä oli olohuoneessa italialainen sohva. Kun tultiin lasten kanssa kotiin, se oli puukottanut sohvaa ikään kuin olisi halunnut tappaa jonkun. Juha makasi sängyssä sammuneena. Juha vietiin katkaisulle. Sohvassa oli kaikki talon puukot ja leipäveitset pystyssä.

Taina Vainio kertoo kirjassa, kuinka Juha pahoinpiteli häntä, toi vieraita naisia taloon ja kohteli julmasti myös poikiaan. Hän esimerkiksi komensi Samia juoksemaan alasti ympäri taloa, seisotti yhdellä jalalla ja antoi kylmiä suihkuja.

Vainioiden avieron oikeudenkäynnin loppulausunnossa Taina Vainio muistuttaa kärsineensä pitkään sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta.

Ilkka Vainion mukaan Taina eli raa'an ja kovan ajan. Retki oli niin kova, että hän sairastui itse. Juha sen sijaan selvisi ja reissu oli niin kova Juhallekin, että hän oli loppuelämän läheisilleen pahoillaan.

– Kun katsoo noita lauluja, on selvää, että ne on tehnyt hyvä ihminen, Ilkka Vainio kertoo kirjassa.

Juha Vainio luopui lopullisesti alkoholista 1976 ja rakastui Pirkko Heikkalaan. Vainio kuoli Sveitsissä kotonaan sydänkohtaukseen vaimonsa syliin vuonna 1990.

Hänen viimeiset sanansa olivat "Ei saa hermostua".

Kursivoidut tekstit suoria lainauksia kirjasta Junnu Vainio – Sellaista elämä on.

Lue myös:

    Uusimmat