Juha Kankkusen avioero lopullinen

Rallilegenda Juha Kankkusen ja Pirjo Kankkusen avioero on ratkaistu perjantaina.

Espoon käräjäoikeudesta kerrotaan MTV3.fille, että Juha Kankkusen ja Pirjo Kankkusen avioerosta on tehty päätös. Juha Kankkusen vaimo Pirjo Kankkunen jätti yksin avioerohakemuksen perjantaina 4. lokakuuta. Erohakemuksesta lähetettiin tiedoksianto Juha Kankkuselle ja hänellä oli torstaihin asti aikaa vastata erohakemukseen. Koska Kankkunen ei toimittanut vastausta,tuli avioero lailliseksi perjantaina. Kankkuset ovat asuneet erillään yli kaksi vuotta, joten heidät voitiin tuomita avioeroon ilman harkinta-aikaa.

Kankkuset ovat aiemminkin hakeneet eroa. Vuonna 2008 he jättivät yhdessä avioerohakemuksen Espoon käräjäoikeuteen. Puolen vuoden harkinta-ajan päätyttyä vuoden 2009 puolella ei pari kuitenkaan jättänyt toisen vmä paiheen erohakemusta ja ero raukesi.

Kankkuset menivät naimisiin vuonna 1995. Parilla on kaksi poikaa.

Lopullisesta erosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja