Joulutähti on näyttävä ja oikealla hoidolla kestävä kukka. Tärkeintä on huomioida kohtuullinen kastelu. Myös kukan alkuperämaalla on merkitystä.
Mikä parasta, joulutähti on kestävimpiä joulukukkiamme. Itsenäisyyspäivän aikaan hankittu joulutähti on teräkunnossa vielä uutena vuotenakin, kunhan muistaa pari hoitovinkkiä.
Floristi Jouni Seppäsen mukaan kannattaa suosia erityisesti suomalaisia kukkia.
- Etenkin joulutähdissä niiden kestävyys on parempi kuin ulkomaalaisissa, sillä terälehdet tippuvat nopeammin ulkomaisista kukista, Seppänen kertoo.
Suomalaisen kukan tunnistat sirkkalehtimerkistä.

Kastele kohtuullisesti!
Vaikka joulutähti onkin helppo hoidettava, yhtä se ei siedä: äärioloja. Tämä koskee myös kastelua. Litimärkä ruukkumulta tai aluslautasella seisova vesi näkyvät nopeasti joulutähden ulkonäössä, sillä lehdet alkavat kellastua ja putoilla.
Kastele joulutähteä uudelleen vasta sitten, kun mullan pinta on selvästi kuivahtanut. Jos vettä valuu aluslautaselle tai suojaruukkuun, kaada se heti pois. Normaalisti joulutähteä ei tarvitse lannoittaa, mutta jos havittelet sen jatkokasvattamista, voit lisätä kasteluveteen tavallista ruukkukukkalannoitetta.
Pidä viimalta suojassa
Kohtele joulutähteä kuin pikkulasta – ethän varmaan kuljettaisi vauvaa edes lyhyttä matkaa alasti pakkassäässä? Pelkälle kävelymatkalle marketista parkkipaikalle kymmenen asteen pakkasessa tarvitset noin kuusi kierrosta sanomalehteä joulutähden ympärille. Lämpöpussi on myös hyvä ja nopea keksintö, mutta sekään ei pidä kylmää ulkona kauan. Pakkassäällä ei kannatakaan suunnitella pitkää kävelyretkeä joulutähtien kanssa. Joulutähtiä ei myöskään kannata jättää auton lämmittämättömään peräkonttiin ajon ajaksi.
