Jos autossa on lähes 50 kiloa huumeita, muutama kymppitonni käteistä sekä aseita, ei ehkä kannata ajella näin holtittomasti – laiton lasti levisi moottoritielle
Todella kyseenalaista kuormaa kärrännyt australialaismies saa syyttää kiinnijäämisestään ainoastaan itseään.
Poliisin pysäyttämä ja pidättämä australialaismies on saanut niskaansa kovat syytteet. Miehen autossa ollut laiton lasti levisi moottoritielle sen jälkeen, kun tämä oli ensin kolaroinut sivullisten kanssa.
Autosta levisi tielle huumepakkauksia sekä käteistä. Miehellä oli kuljetettavanaan peräti 47 kiloa kannabista, minkä lisäksi poliisi takavarikoi noin 25 000 euron edestä käteistä. Autosta löyty myös seitsemän ampuma-asetta, ammuksia ja pussillinen valkoista jauhetta, jota viranomaiset epäilevät kokaiiniksi.
Uudessa Etelä-Walesissa joulukuun alussa kärähtäneen kuljettajan holtiton ajotyyli tallentui sivullisen kojelautakameraan. Carscoopsin artikkelista löytyvällä videolla mies rysäyttää valkoisella Toyota Land Cruiserillaan päin punaista Chevrolet Camaroa.
Viranomaiset eivät ole kertoneet Camaron kuljettajan voinnista. Useista rikoksista epäilty 37-vuotias Toyota-kuljettaja sai ensiapua paikan päällä, minkä jälkeen hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin mahdollisen päihtymystilan selvittämiseksi.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lähde: NSW Police, Carscoops
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää