Jopa keskitysleireiksi kritisoidut pidätyskeskukset kuumentavat tunteita Yhdysvalloissa – Trump ilmoitti avaavansa keskukset medialle

Texasilainen siirtolaisten pidätyskeskus on ruuhkautunut pahasti 0:48
Siirtolaisten pidätyskeskus on ruuhkautunut pahasti Texasissa.

Ylikuormituksen ja huonojen olojen vuoksi kritiikkiä saaneet pidätyskeskukset avataan medialle, kertoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sunnuntaina.

– Aion alkaa näyttää joitain näistä pidätyskeskuksista lehdistölle. Haluan lehdistön menevän sisään ja näkevän ne, Trump kertoi lehdistölle Morristownissa New Jerseyn osavaltiossa.

– Annamme osan lehdistöstä mennä sisälle, koska keskukset ovat ruuhkautuneita. Me olimme niitä, jotka valittivat niiden ruuhkautuneisuudesta, hän lisäsi.

Näitä kommentteja edelsi New York Timesin ja El Paso Timesin artikkeli lasten oloista rajavartioasemalla Clintissä, Texasissa. Lehdet julkaisivat lauantaina artikkelin, jossa kerrottiin, että siirtolaislapsia pidetään tautisissa selleissä likaisiin vaatteisiin puettuna.

Trump julisti tarinan aiemmin huijaukseksi.

– Lasten vaatteiden löyhkä oli niin voimakas, että se tarttui agenttien omiin vaatteisiin, artikkelissa kerrottiin.

Artikkelin mukaan yhden tytön uskottiin yrittävän tappaa itsensä, joten rajavartiolaitoksen agentit laittoivat hänet nukkumaan heidän edessään kenttävuoteella. Näin he saattoivat vahtia häntä samalla, kun he käsittelivät uusia tulokkaita.

Demokraattiedustaja: Nämä ovat keskitysleirejä

Kansallisesta turvallisuudesta vastaavan viraston toimintaa tarkasteleva viranomainen kertoi myös viime viikolla, että Texasin Rio Granden raja-aseman pidätyskeskuksissa on vaarallisen paljon ihmisiä.

Pidätyskeskuksissa kävi viime viikolla vierailulla demokraattipäättäjiä, jotka hekin kertoivat täyteen ahdetuista selleistä. Selleissä ei ollut heidän mukaansa juoksevaa vettä ja lapset sekä aikuiset eivät päässeet käsiksi tarvitsemiinsa lääkkeisiin. He saattoivat olla myös jopa kaksi viikkoa ilman, että pääsivät suihkuun.

Myös New Yorkin osavaltion kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez vieraili maanantaina pidätyskeskuksissa.

– Nämä ovat keskitysleirejä. Keskitysleiriasiantuntijoiden mukaan ihmiset alkavat kuolla ylikansoituksen, heitteillejätön ja resurssien vähäisyyden vuoksi, Ocasio-Cortez tviittasi tiistaina.

– Näimme eilisellä vierailullamme kaikki nämä kolme merkkiä.

Trumpilta ei ole löytynyt juuri sympatiaa siirtolaisille

Trumpilta ei ole aiemmin juurikaan irronnut sympatiaa keskuksissa oleville siirtolaisille.

– Jos laittomat siirtolaiset eivät ole tyytyväisiä oloihin nopeasti rakennetuissa tai kunnostetuissa pidätyskeskuksissa, sanokaa heille etteivät tule. Kaikki ongelmat ratkeavat! hän on muun muassa tviitannut.

Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador suostui viime kuussa kiristämään linjaa paperittomien siirtolaisten kohdalla. Hän lähetti kymmeniä tuhansia kansalliskaartin jäseniä tiivistämään rajaa sen jälkeen, kun Trump uhkasi maata tuontitulleilla.

Meksikon kansallinen maahanmuuttoviranomainen kertoi viime viikolla, että karkotukset olivat nousseet 33 prosenttia kesäkuun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat