Jokakodin viikoittaisessa kyselyssä tiedusteltiin, millä tavoin lukijat ovat onnistuneet saamaan vuokra-asunnon itselleen. Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti, mutta yllättäviäkin perusteluita löytyi.
Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi saaneensa vuokra-asunnon internetin avulla. Vaikka kilpailu vuokranvälitysfirmojen internetissä ilmoittamista asunnoista on kova, 23,8 prosenttia vastanneista kertoi saaneensa vuokrakämpän kyseisellä tavalla.
"Seuraavana päivänä meillä olikin avaimet kädessä"

Äänestyksen jaetulle toiselle sijalle pääsivät sukulaisten kautta hankittu asunto sekä lehti-ilmoitukseen vastaaminen. Molemmat vaihtoehdot saivat äänestyksessä 14,3 prosentin ääniosuuden.
– Ensimmäisen kämpän sain, kun asunnon varsinainen vuokralainen oli kummisetäni työkaverin tytär, joka tarvitsi alivuokralaisen asuntoonsa, Jenni kertoo.
– Äiti osti kaverinsa kanssa aikoinaan oman asunnon, joten näin ollen minulle jäi sitten asuttavaksi lapsuudenkotini 50 neliön kaksio. Ihan hyvin riittää yhdelle hengelle, Nekku sanoo.
Lehti-ilmoitukseen vastanneella, nimimerkkiä Liisa käyttävällä lukijalla onkin hieman eriskummallisempi tarina kerrottavanaan:
– Soitin Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla ilmestyneestä asuntoilmoituksesta vanhahkolle naisvälittäjälle. Hän ilmoitti, että melko sopiva asukaskandidaatti on jo löytynyt asuntoa varten. Olin kuitenkin sinnikäs, ja kysyin rouvalta josko saisin kertoa jotain minusta ja kumppanistani. Rouva alkoi pikkuhiljaa innostua, sillä jaksoin olla hänelle erittäin kohtelias ja puhuin paljon, sillä rouva oli kova höpöttämään. Viimeinen niitti oli, kun rouva kysyi mitä horoskooppia minä ja puolisoni olemme. Kun vastasin, että edustamme molemmat rapu-horoskooppia, rouva innostui niin paljon että kutsui meidät samantien asuntonäyttöön. Seuraavana päivänä meillä olikin jo avaimet kädessä.

