Jonotusmusiikkiraadilta ei armopisteitä lohjennut: "Mitäänsanomaton pimpelipompeli – miksaus pureutui suoraan korteksiin"
Viiden jälkeen -ohjelma halusi selvittää, että minkälaista on hyvä jonotusmusiikki. Legendaarista Levyraati-ohjelmaa mukaillen pisteytettiin musiikkia, jota ihmiselle soitetaan puhelinvaihteessa, kun odotetaan esimerkiksi asiakaspalvelijan vapautumista soittajan ongelmia ratkomaan.
Jonotus- tai odotusmusiikin patentoi tiettävästi ensimmäisenä vuonna 1962 yhdysvaltalainen keksijä ja tehtaanomistaja Alfred Levy. Hänen tehtaansa puhelinlangat olivat vioittuneet ja niihin pääsi vahingossa vuotamaan radiomusiikkia, jota sitten tehtaalle soittaneet ihmiset kuuntelivat puhelun yhdistämistä odotellessa.
Viiden jälkeen -ohjelman arvovaltaiseen jonotusmusiikkilevyraatiin valikoituivat MTV Uutisten toimittajat Mika Tommola ja Niko Nurminen.
Tommola arvioi, että on jonottanut puhelimessa pisimmillään noin 25 minuuttia.
– Sehän tuntuu noin kolme kertaa pidemmältä ajalta, Tommola naurahtaa.
Ilmeisesti puhelinjonottamisen maailmanennätys on 15 tuntia ja 40 minuuttia. Tämän uroteon teki vuonna 2012 australialainen Andrew Kahn, joka halusi varmistua lentojärjestelyistään Qantas-lentoyhtiöltä. Hän ehti odottelun lomassa muun muassa lukea yli 200-sivuisen johtamisoppaan.
Nurminen muistelee verottajalle soittamaansa puhelua varsin runollisin sanakääntein.
– Siihen sisältyi lähtökohtaisesti paljon toiveita ja uskoa lähitulevaisuuteen, mutta se ei koskaan täyttynyt, kuvailee Nurminen kamalinta jonotuskokemustaan.
Katso koko jonotusmusiikin levyraati artikkelin alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää