MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmander ei ole lauluprofessori, mutta päätti silti vilkaista Ultra Bra -virekohua.
Olin paikalla Ultra Bran Olympiastadionin-konserteista ensimmäisessä. Kiinnitin huomiota konsertin alkupuoliskolla siihen, että laulajat eivät pysyneet täysin vireessä ja välillä laulu eteni puoli tahtia edellä bändin soittoa.
Ajattelin sen johtuneen teknisistä ongelmista laulajien korvamonitoreissa eli kuuntelussa, siinä, mitä laulaja kuulee tai ei kuule milläkin äänenvoimakkuudella omiin korviinsa.
Asia korjaantui toisella puolikkaalla ja Ultra Bran esittämä elävä musiikki oli todella elävää musiikkia parhaimmillaan.
Yhtyeen jättikonserteista jälkimmäinen nähtiin tunnin viiveellä Yleisradion ykköskanavalla. Seurasin konserttia välillä keskittyneesti, välillä iltatoimien ohessa.
Televisiosta tullut lauantai-illan konsertti oli alusta alkaen hurjan vaikuttavaa ja vakuuttavaa suorittamista koko Ultra Bralta. Loppupuolella, kun lavalle asteli 400 hengen lukiolaiskuoro, laulajien vireessä saattoi kuulla huojuntaa, mutta ei häiritsevästi.
Konsertin jälkeisenä päivänä Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat päättivät hypätä somekohukelkkaan ja tehdä jutut siitä, miten Ultra Bran laulajien äänten epävireisyys kuohutti.
Yksikään media ei tehnyt juttua siitä, lauloivatko Terhi Kokkonen, Vuokko Hovatta, Arto Talme ja Olli Virtaperko vireessä. Kolme valtamediaa teki jutun siitä, mitä sosiaalisessa mediassa vireestä kansalaiset kommentoivat.
Iltalehti: Mitä tapahtui Ultra Bran konsertissa? Katsojat hämillään.
Iltalehti jatkoi aiheen parissa kysymällä yhtyeen laulaja Terhi Kokkoselta klassisen urheilukysymyksen: miltä tuntuu. Kokkosen vastaus löytyy otsikosta: Terhi Kokkonen vastaa kritiikkiin: "Menkää itse vetämään".
Helsingin Sanomat tarttui kohuun samalla kulmalla: ”Terhi Kokkonen puolustaa Ultra Bran epävireiseksi haukuttua keikkaa”.
Millaista tuo vireen herättämä juttujen arvoinen kuohunta oli? En ole lauluprofessori enkä somevaikuttaja, mutta voin vilkaista.
”Monet biisit meni vähän turhan korkealta Vuokon ja Terhin nykyisille äänille.”
”Stadionillakin oli vähän miksauksessa ongelmaa, ja välillä laulukin oli epävireistä, mutta sellaista se livemusiikki on – meininkihän siellä ratkaisee.”
”Ehkä se on joku sama tekniikkajuttu kuin aina Uuden musiikin kilpailussa, lähetyksessä kaikki kuulostaa kauhealta.”
”Auh, nyt ei kyllä osunut ihan loppuharmonia.”
”Naiset eivät ole ihan vireessä, mutta hyvin antavat parhaansa.”
”Ihan kuin nuo yhteiset lauluosuudet kuulostaisivat biiseissä vähän epävarmoilta tai heikoilta?”
”Äänet ei ihan kestä mutta nostalgia puree silti.”
”Puhaltimet soivat epävireisesti suhteessa muuhun orkesteriin – laulajat haahuilevat kukin omissa sävelkorkeuksissaan.”
”Ihmisten korvat on totutettu virekorjattuun musiikkiin, johon ei livetilanteissa oikein kukaan koko ajan pysty.”
”Stadikalla kuulosti varsin hyvältä. Ehkä se on joku sama tekniikkajuttu kuin aina Uuden musiikin kilpailussa, lähetyksessä kaikki kuulostaa kauheita.”
”Livemusiikki on sellaista. Paikan päällä ei kiinnitä niin tarkkaan huomiota ja nauttii tunnelmasta ja energiasta. Tallenteet on sitten armottomia.”
Eli kohukiukaalle ei heitetä löylyä sillä, että tartuttaisiin siihen aiheeseen, mitä kommentoidaan, vaan siihen, että sitä aihetta kommentoidaan. Kysymykset "miksi" ja "pitääkö paikkansa" jäävät kokonaan vastaamatta.
Tämä kohun hakeminen naurattaa vähän.
Kohukiukaan löylyt pitää saada sihisemään mahdollisimman kipakasti, väitteiden paikkansapitävyyden vahvistamisesta viis.
Yhtään jatkojuttua, jossa laulamisen asiantuntija analysoisi ja kertoisi lauluvireen joko olleen kohdillaan tai päin syvintä mäkkylää, en ole nähnyt.
Vaikka en ole lauluprofessori, vilkaisin. Terhi Kokkonen kommentoi mediassa, että ihmisten käsitys vireestä on hämärtynyt – ja hän on oikeassa.
Ultra Bran konsertissa jättimäisellä lavalla oli valtava määrä soittajia ja kuoron myötä myös laulajia. Hurja määrä elementtejä, joiden saaminen absoluuttiseen vireeseen on mahdottomuus.
Ei paras arkkitehtikaan piirrä sataprosenttisen suoraa pitkää viivaa vapaalla kädellä.
Kuten totesin, epäilin Olympiastadionilla perjantai-iltana konsertin alkupuoliskolla yhtyeellä olleen teknisiä ongelmia kuuntelussa, eli siinä, mitä kukin yhtyeen jäsen kuulee korvamonitoristaan.
Livemusiikissa etenkin laulun virettä korjataan nykypäivänä paljon. Esimerkiksi television viihdeohjelmissa laulajien äänen sävelkorkeutta korjataan niin sanotulla autotunella.
Konserttitilanteissa käytetään myös eräänlaista tuplauslauluraitataktiikkaa, jossa kovalevyltä soi playbackmaisesti ääniraita, jonka päälle nykyartisti laulaa autotunetun sävelkorjatun liveäänensä.
Näin on ollut isompien artistien kohdalla jo pitkään ja tähän suuri yleisö on tottunut. Kaikki kuulostaa geneerisen täydelliseltä.
Jos autenttinen, käsittelemätön lauluääni ja käsittelemätön musiikki saa valituskanavat avautumaan, on syytä turvautua toimintatapaan, joka säästää kuluttajalta sekä pääsylippurahat että tarpeen valittaa.
Mikä on tuo toimintatapa?
Musiikin kuuntelu Spotifystä tai jostain muusta striimauspalvelusta. Tai vanhan koulukunnan äänilevyltä, cd-, lp- tai kasettiformaatissa.
Kuten Ultra Bran konsertit Helsingin Olympiastadionilla osoittivat: levytetty musiikki ja elävä musiikki ovat vielä – kaikeksi onneksi – kaksi täysin erillistä asiaa.
