Jonna kohautti Temppareissa viettelemällä varatun Jannen jo ensimmäisenä iltana, suuntaa nyt saarelle uuden miehensä kanssa – taustalla pettämistä

Sinkku-Jonna vietteli varatun Jannen Temppareissa jo ensimmäisenä iltana – lähtee nyt saarelle uuden miehensä kanssa 3:08
Video: Sinkku-Jonna vietteli varatun Jannen Temppareissa jo ensimmäisenä iltana – lähtee nyt saarelle uuden miehensä kanssa.

Aiemmin sinkkuna Temptation Island Suomi -ohjelmassa nähty Jonna suuntasi saarelle tällä kertaa varattuna.

Nelosen Temptation Island Suomi -ohjelman viides kausi alkoi rytinällä, kun tyttöystävänsä Tian kanssa parisuhdetta saapui testaamaan imatralainen Janne. Keväällä 2019 televisiossa nähtiin, kuinka Janne päätyi pettämään kumppaniaan sinkku-Jonnan kanssa vietettyään saarella vain kahdeksan tuntia.

Tilanteen valjettua Tialle pari poistui pikaisesti saarelta. Janne ja Jonna aloittivat Jonnan palattua kuvauksista seurustelusuhteen. Pari muutti nopeasti yhteen ja hankki koirankin. Suhteen uutisoitiin kuitenkin päättyneen viime talvena.

Nyt Jonna nähdään jälleen Temptation Islandilla, kun suositun sarjan uusi, kahdeksas tuotantokausi alkaa. Tällä kertaa tulossa on erilainen reissu, sillä nainen lähtee saarelle varattujen joukossa. Rinnalle on löytynyt 24-vuotias Jussi, jonka kanssa Jonna, 24, on seurustellut jo aiemmin. Tällä erää pariskunta on pitänyt yhtä alkuvuodesta saakka.

– Päällimmäinen syy oli varmasti luottamuspula. Lähdettiin hakemaan siihen ratkaisua, kertoo Jussi pariskunnan päätöksestä osallistua ohjelmaan.

Parin ensimmäinen yritys päättyi eroon, kun Jussilla oli toinen nainen. Jonnan mukaan tiukoista rajoista ei kuitenkaan ennen lähtöä sovittu.

– Mun mielestä aikuiselle ihmiselle ei pidä asettaa rajoja. Mitä hän ei tekisi täällä Helsingissäkään, ei tee sitten Vuokatissakaan, hän kiteytti.

– Ei meidän tarvinnut erikseen mitään sen kummemmin sopia. Kyllä tiesimme, mikä toista loukkaa, Jussi komppasi.

Kuinka lähipiiri suhtautui parin päätökseen lähteä Temppareihin Jussin aiemman tempauksen jälkeen ja mihin Jonnan ja Jannen suhde kariutui? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Temptation Island Suomi -ohjelman kahdeksas tuotantokausi alkaa Nelosella keskiviikkona 30.9.

Lue myös:

    Uusimmat