Peplumit ovat nousseet viimeisen vuoden aikana hurjaan suosioon ja näyttäviä peplum-helmoja on nähty etenkin maailmantähtien yllä. Parhaimmillaan peplum taikoo kantajalleen upeat naiselliset kurvit ja oikeilla vinkeillä kuka tahansa voikin löytää omalle vartalolleen täydellisesti istuvan peplumin!
Peplum-helma on tullut tutuksi ensin Kim Kardashianin yltä ja sittemmin vyötäröä korostavaa helmaa ovat innostuneet kokeilemaan lukuisat tähdet ympäri maailmaa. Vähitellen peplum-helmoja alkaa olla tarjolla myös vaatekaupoissa kattavasti. Kuinka löytää se täydellinen peplum kaikkien näiden helmojen joukosta? AVA otti selvää.
Pukeutumisvalmentaja ja Dress You Up -yrityksen perustaja Kikka Seppä muistuttaa, että tärkeintä omaa vartaloa imartelevan peplumin etsimisessä on kiinnittää huomiota siihen, missä kohtaa peplum vaatteessa on.
– Peplumin paikka on hyvin tärkeä, ja sen istuvuus voi olla ihan yhdestä tai kahdesta sentistä kiinni, Seppä toteaa.
H-vartalo
Jos oma vartalo on melko tasainen siten, että hartiat ja lantio ovat linjassa, eikä vyötärö erotu helposti, voi täydellisen peplumin löytäminen aiheuttaa hieman päänvaivaa. H-vartalolle peplum istuu kuitenkin parhaimmillaan upeasti: kun peplum on juuri oikealla kohdalla, luo helma kuvan upeasta uumasta – jota ei todellisuudessa juurikaan ole.
– H-vartaloisen voi olla hieman haastavaa löytää sopivaa peplumia, jotta se asettuu. Kannattaa ottaa sovituskoppiin ja rohkeasti kokeilla, että mikä omalle vartalolle sopii parhaiten. Se voi olla senteistä kiinni, Seppä neuvoo.
X-vartalo
Sopivan peplum-helman löytäminen asettaa haasteita naisille heidän vartalomallinsa mukaan. Tiimalasivartaloisen on erityisen helppo löytää peplum, joka istuu.
– X- eli tiimalasivartalolle peplum käy ehdottoman hyvin, koska heillä on usein upea vyötärö ja naiselliset muodot jo valmiina, Seppä kertoo.
Y-vartalo
Jos erityisen leveäharteinen haluaa korostaa helmalla vyötäröään, on kiinnitettävä huomiota siihen, että asu istuu täydellisesti omalle vartalolle.
– Y-vartaloiselle sopii peplum silloin, kun siinä on hyvin istuva vyötärö. Helma luo silloin lantion kaaren Y-vartaloiselle, jolla sitä lantiota ei usein näyttävästi ole, Seppä toteaa.
O-vartalo
Hieman pyöreämmän naisen, jonka vartalomalli on O, kannattaa valita selkeä, ja hyvin istuva peplum, joka antaa armoa vartalon pyöreydelle. Linjakkaat peplumit ovat sopivimpia X-vartaloiden lisäksi O-vartaloille.
– Ideana on korostaa vyötärön kaarta pyöreyden sijaan, Seppä neuvoo.
A-vartalo
Jos oma vartalomalli on A, on täydellisen peplumin löytämiseen panostettava erityisen paljon. Korostamalla ylävartaloa tuomalla runsautta ylävartaloon esimerkiksi huiveilla ja vaakalinjaisilla asusteilla yläosassa peplumin saa näyttämään upealta. Kannattaa pitää mielessä, että maltillinen peplum istuu täydellisesti A-vartaloiselle – ja korostaa hoikkaa vyötäröä!
– A-vartaloisen kannattaa olla todella varovainen peplumin kanssa, sillä heillä yläkroppa on niin paljon pienempi ja rintoja ei juurikaan ole. A-vartalossa lantion kaari on tavallisesti myös todella voimakas, ja siksi peplum saattaa entisestään levittää tai saada lantion isomman näköiseksi, Seppä toteaa.
Lue myös:
AVA / Heli Kuitunen
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
09:28
Pankkiautomaatti räjäytettiin Vaasassa – poliisi pyytää vihjeitä
-
09:21
NHL:ssä tärähti 56 miljoonan arvoinen yllätys juuri ennen avauspeliä – "Olin pukenut jo puolet varusteista"
-
09:05
Talvirenkaiden vaihtosesonki käy kuumana: Huomioi nämä asiat
-
08:55
Yksi juoma on nyt selkeä hitti Alkossa
-
08:54
Kurvinen ja Sammallahti ottivat kiivaasti yhteen vesihuollon yksityistämisestä: "Minä olisin hoitanut homman"
-
08:45
Kirja: Lisa Marie Presley piti poikansa ruumista kotonaan kaksi kuukautta
-
08:44
Tutkimus: Ilmastonmuutos voimisti hirmumyrsky Heleneä Yhdysvalloissa
-
08:39
Suomalaisvahti heti Floridan karmeassa löylyssä NHL-kauden aluksi – "En voi olla tyytyväinen"
-
08:00
Krista Pärmäkosken päätös suututti Suomen hiihtotähdet – myöntää nyt todellisen syyn: "Ilmapiiri tuntui syövän elävältä"
-
07:58
Jessica, 32, teki historiaa NHL:ssä – kättä koristaa suomalainen tatuointi
-
07:58
Navetta liekeissä Kurikassa – eläimiä irralla ulkona
-
07:44
Nämä "ihmejauhot" korvaavat korppujauhot
-
07:26
Media: Biden keskustelee Netanjahun kanssa Israelin suunnitelmista iskeä Iraniin – MTV seuraa
-
07:26
Yli puolet suomalaisista huolissaan alkoholin vapauttamisen haitoista
-
07:20
Kourtney Kardashianin hulppeat Halloween-koristelut herättävät ihmetystä: "Mitä aiot tehdä kurpitsoille sen jälkeen?"
-
07:16
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen tänään – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
07:16
Yllättävä näky NHL:ssä – Lauri Markkanen luisteli jäälle!
-
07:02
Mika Kortelainen koki kauhistuksen HIFK-kopissa – pian Matti Hagman linjasi "ettei se ihan niin mene"
-
06:46
Aleksander Barkov avasi heti pistetilinsä – Eeli Tolvaselta komea temppu NHL-avauksessa
-
06:42
Kysely: Harris hieman Trumpia edellä presidenttikisassa
-
Lataa lisää