Nyrkkeilijä Jonna Hakkaraisen häirintä, Mika Lehtimäen ero olympiakomitean johtopaikalta ja tapaus Anni Vuohijoki, naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Anne Signeulin toimintatavoista noussut kohu.
Helsingin Urheilukadulla Bolt-areenan keinonurmella HJK:n nuoret harjoittelevat intensiivisesti. A-katsomossa kaksi naisten edustusjoukkueen pelaajaa, Katarina Naumanen ja Mimmi Nurmela ovat siviilivaatteissa.
Viime vuosina urheilijat ovat alkaneet puhua avoimesti urheilumaailman ongelmista. Naumanen ja Nurmela ovat tästä esimerkki. Haastattelua ei ollut vaikea saada.
– Urheilusta on tullut paljon kohuja ja uutisotsikoita ja uutisia. Toivoisin, että tämä edistäisi avointa kulttuuria sen sijaan, että urheilijat pelkäävät imagoaan. On positiivista, että asioista puhutaan. Eihän dopingkohujakaan ollut ennen doping-valvontaa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskeskustelu vaativat, että ongelmat tulevat ilmi ja niitä käsitellään, sanoo kauppatieteitä opiskellut Naumanen MTV Uutisille.
Pukukoppi henkisesti kunnossa
HJK:n naisten niin sanottu pukukoppi on kunnossa. Joukkueessa ongelmista voidaan puhua avoimesti ja toisiaan kunnioittaen, vakuuttaa Nurmela.
– Meillä pelaajat aika lailla rakentavat sen keskenään, totta kai staffi (joukkueen muu henkilöstö) on siinä mukana, mutta pääsemme vaikuttamaan tosi vahvasti siihen. Pyrimme tekemään joukkueesta sen hetkisten pelaajien näköisen.
Joukkueen valmentaja on mies, Jonne Kunnas. Naumaselle ja Nurmelalle valmentajan sukupuoli ei ole määräävä tekijä, vaan osaaminen ja persoonallisuus.
Kunnas edustaa uutta valmentajasukupolvea paitsi ikänsä, myös tämän vuosituhannen asenteen ja maailmankuvansa puolesta. Hänellä ei ole tarvetta äijäilyyn, itsetunto on kunnossa, jää mielikuva haastattelusta Bolt-areenalla.
– Lähtökohtaisesti sukupuolella ei ole merkitystä, urheilu on urheilua, ihmiset ihmisiä, Kunnas tiivistää.
Pelaajille turvallisen tilan luonti tärkeää
Kilpaurheilussakunnianhimo on korkealla, joukkuelajeissa kisa pelipaikoista on armotonta. Väistämättä välillä tulee henkisiä törmäyksiä.
Kunnas puhuu turvallisen tilan ja yhteisten arvojen luomisesta yhdessä joukkueeseen. Näiden vallitessa konflikteja voi ratkoa paremmin, ja pelaajat uskaltavat heittäytyä ja laitaa itsensä likoon.
Kunnas, Naumanen ja Nurmela kaikki sanovat, että tasa-arvon eteen on vielä tekemistä jalkapallostakin, on sitten kyse naisvalmentajien määrässä tai tyttöjen ja naisten otteluita tuomaroivien saamista palkkioista. Ne kun ovat pienempiä kuin poikien ja miesten otteluissa.
Jos HJK:n naisten joukkueessa eletään tätä aikaa, kaikkialla urheilussa näin ei ole.
Se on yhä miesvaltainen linnake, määrittelee urheiluorganisaatioita tutkinut apulaisprofessori Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopistosta. Miesvaltaa johtotasolta valmennukseen.
Teot eivät seuraa puheita
Vaikka urheilussa on havahduttu epäkohtiin ja puhutaan muutoksesta kauniin ja vakavin sanoin, todellisuus raahaa yhä perässä. Asennemuutos on korvien välissä, ei budjettikysymys.
– Hyvin paljon tunnistetaan, että vastuullisuustyö on tärkeää ja kaikki näkevät sen arvon. Mielestäni on silti gäppiä (kuilu) siinä, mitä ollaan kuitenkin valmiita tekemään. Laittaisin panostusta ja ymmärrystä tähän. Pitäisi myös katsoa itseämme rehellisesti peiliin. Aina niitä resursseja ei välttämättä tarvita, kun omaa toimintaa pystytään pienilläkin teoilla muuttamaan.
Urheilulla on ollut keskeinen merkitys kansakunnan ja suomalaisuuden identiteetin rakentamisessa, vahvistamisessa ja ylläpitämisessä. Sen halutaan ja toivotaan edustavan jaloa, puhdasta ja rehellistä kilvoittelua ja hyvettä. Se on samalla sekä muun yhteiskunnan yläpuolella että ideaalikuva meistä.
Urheilun on aika tutkiskella itseään
Urheilun on ollut pakko astua palkintokorokkeeltaan ja todeta, ettei se olekaan niin tervettä kuin urheilumaailma ja suuri yleisö sen haluaisi olevan, on kyse sitten johtamisesta, ihmisoikeuksista, fyysisestä koskemattomuudesta tai johtamisesta.
Vain urheilijat itse lopulta tietävät, kuinka moni heistä on ongelmineen, pelkoineen, väärin kohteluineen ja ahdistuksineen yksin, mutta padot ovat alkaneet aueta.
Suomen urheilun eettinen keskus Suek sai viime vuonna yhteensä 167 ilmoitusta urheilurikkomuksista. Niistä 67 koski dopingia, mutta 81 eettisiä rikkomuksia.
Vuonna 2020 Suekin Ilmo-palveluun tehtiin 171 ilmoitusta. Tuolloinkin eniten ilmoituksia tehtiin eettisissä asioissa, 96 ilmoitusta.
Urheilussa esimerkiksi sukupuolten tasa-arvossa on vielä tekemistä verrattuna muuhun yhteiskuntaan
Suomessa Ihmisoikeuksia ei ole tunnistettu ihmisoikeuksina ja ne yhdistetään esimerkiksi jalkapallon tämän vuoden MM-kisoihin, ja ihmisoikeusteemat nähdään ehkä vielä enemmänkin viestintäkampanja-asioina, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.
Laki velvoittaa myös urheilussa
Kyse on kuitenkin periaatteista ja lakien noudattamisesta ja lain asettamista velvoitteista, ei urheilun omien perinteiden ja ”lakien” logiikasta ja kiinni pitämisestä.
On rasismia ja syrjintää eri muodoissa, koskien vaikka sukupuolta tai etnistä taustaa.
– Sitten on myös urheilulle tyypillisiä ilmiöitä. Nostan esiin esimerkiksi kehollisen koskemattomuuden., laitetaanko lapsia asentoihin, joille ei ole perustella urheilulajin perusteella, ja väkivalta yleensäkin, mikä on rikoslaina alainen, muuta saatetaan hyväksyä urheiluun kuuluvana, tai kontrolloidaan syömistä tai puututaan lasten oikeuteen lepoon ja vapaaaikaan.
Urheilijat ovat myös itse aktiivisesti tuoneet esiin ja puhuvat epäkohdista, esimerkkinä entinen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv ja jalkapalloilija Riku Riski.